sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Tahdon olla kuin Nigella

vähän vielä matkaa tuntemattoman rouvan keittiön siisteyteen
Koska ulkonäköpuolella ei taida olla mahiksia, tyydyn matkimaan Nigellaa hänen Lontoon asuntonsa pantryn puitteissa. Olen pitkään jo haaveksinut erillisestä ruokahuoneesta, jossa olisi myös harvemmin käytettyjä keittiötarvikkeita. Meillä ei ole ihan pieni keittiö, mutta kuten Nannakin tietää, tavaraa on aika lailla, eikä laskutilaa yleensä ole paljonkaan. Kun alan vakavasti kokata, joudun ensin raivaamaan työtilaa ja kaikenlaisia kinostumia ilmaantuu sinne tänne. Ei ole harvinaista, että kesken intensiivistä keittiösotaa sohvalta löytyy paremman tilan puutteessa pino vateja tai punainen pata. Näin ei voi jatkua, ei kertakaikkiaan.


Minulla oli lievä etu puolellani tänä aamuna, olisin varmaankin saanut vaikkapa turkin, jos olisin sellaisen tahtonut, mutta käytin valttikorttini toisin. Tiedustelin henkilökohtaiselta movember-mieheltäni, mitä hän tuumaisi siitä, että entraisin toisen sekaisen kohdan kodistamme, eli kodinhoitohuoneen tällaiseksi pantryksi. Hänestä ajatus oli mitä mainioin ja tunsin ihan pientä tyytyväisyyden tunnetta.


Viime vuosina kodinhoitohuone on muodostunut tilaksi, jonka ovi pidetään visusti kiinni. Pyykkihuolto hoituu siellä, mutta eipä paljon muuta. Kaapeissa on sekalaista tavaraa, en edes tiedä mitä kaikkea siellä on.


Kammenpyörittäjän hallinnoima talonmiehen laatikosto on suhteellisen kuosissa, mutta muuten järjestyksessä on toivomisen varaa. Tulevalla viikolla työt painottuvat yöaikaan, joten päivisin minulla on tilaisuus paneutua tähän urakkaani. Kerron sitten kuvien kanssa, jos kun tulee valmista.

tämäkin voisi päästä saunasta keittiöön takaisin

14 kommenttia:

  1. Mahtava idea, odotan innolla jatkopäivityksiä :) mitäköhän oma apukokki sanoisi jos ehdottaisin että työhuone muutettaisiin meillä samaan tarkoitukseen? :D

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän. Melkein hurahdin yhteen asuntoon pelkästään sen takia, että sinne olisi tosi kivasti saanut rakennettua pantryn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka naisella pitäisi olla oma pantry! Ennen rouvilla oli apukeittiö, se on vähän sama juttu varmaan:D

      Poista
  3. Ihana idea! Minäkin haluaisin sellaisen, ja lisäksi kellarin ja ison pakastimen. Ja muuta sellaista, mutta täällä kaaoksen keskellä sitä vaan elellään.

    VastaaPoista
  4. Mainio idea! Tiedän millaista on pienessä keittiössä. Minulla on nykyisin iso keittiö, silti osa tavaroista vaeltaa mm. vaatehuoneen hyllyille tai ruokailuhuoneen kaappiin. Koskaan muka ei ole tarpeeksi tilaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli keväällä yo-juhlat ja vieläkin osa tavaroista on evakossa jossain, en muista missä!

      Poista
  5. Haa, tämä juttu inspiroi ottamaan kuvan luimupupulan keittiöstä ;).

    VastaaPoista
  6. Mun köökki on nii sekasin. Otat maustepussin ja kaikki tippuu. Pannujen kahvat sojottaa joka kaapista yms. Isompi keittiö ei välttämättä ees auttais sillä haalisin vaan enemmän tavaraa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo maustepussitilanne on tuttu, ennen kuin maustepussilaatikolle pääsee, pitää siirtää edestä x kpl muita tavaroita pois ja ihan varmasti jotain putoaa ja leviää pitkin matin vatia!

      Poista
  7. Voi hitsi! Rakastuin tuohon leikkuulautasettiin, jossa on oma lokero jokaiselle elintarviikkeelle! Mistähän noita mahtaa saada? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Joseph Joseph-sarjaa. Olen tilannut sen Amazonilta Englannista, mutta tuota merkkiä myy nykyään ainakin Kodin 1, en ole aivan varma onko juuri tuota settiä tällä erää. Se on kyllä kiva, ainoa hassu juttu siinä on se, että kun pesee laudat tiskarissa, ne kuumenevat ja laajenevat sen verran, etteivät heti mahdu takaisin koloihinsa, siinä eka kerralla blondi raapi päätään, että mitä tämä tarkoittaa :D

      Poista