maanantai 11. marraskuuta 2013

Montako pesupalloa on tarpeeksi?

Olipa aloittaminen vaikeaa. Mieluummin kuvailin kaikkia kekoja ja kasoja, kuin tein niille mitään. Tärkeää olisi tässä vaiheessa tietää, montako pesupalloa nainen voi tarvita.

pesupallojuna puksuttaa määrätietoisesti kohti siisteyden asemaa
viimeisenä veikeä leikkivaunu
Löysin vain yhden suuren pahvilaatikon, johon pakkasin ensimmäisen erän kiertoon lähteviä tavaroita. Se tuli äärimmilleen täyteen tavaroita, joihin en ole koskenut ainakaan kolmeen vuoteen ennen tätä päivää. Yksi kulmakaappi on muutamaa säästettävää maljakkoa lukuunottamatta tyhjä ja yksi kuorma SPR:lle on viety. Huomenna jatkuu. Voi olla, että grand opening ei ole vielä ensi lauantaina, jos satun myöntämään itselleni lisäaikaa. Riippuu siitä, miten hyvin osaan perustella lisäajan tarpeen.

näitä voi vielä joskus tarvita

4 kommenttia:

  1. Pesupallo on tuhoutumaton kapistus - meillä on kaksi ja niitä on käytetty monta kertaa viikossa kohta 13 vuotta. Sen jälkeen kun Ekolo tuli kaupunkiin, niin olemme pesseet Ecoverin ja parin viime vuoden aikan myös Attituden nesteillä, joista ei lisää palleroita ole kotiin kulkeutunut.
    Lohduttavaa nähdä, että muillakin on pahvilaatikkokoelmia tallessa, eihän niitä voi hävittää! Oikeasti esim. kenkiä on kätevä säilyttää kesän/talven ajan omissa laatikoissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kyllä usein kierrätetään pahvilaatikoita, kun lähetämme paketteja, mutta ehkä,vähän pienempi varasto piisaisi :)

      Poista
  2. Pesupallo sai meillä aivan uuden funktion, kun tuli koiranpentu taloon. Mikään ei ole mukavampi lelu! Pesupallon epäkesko liikerata tuntuu sopivan haasteelliselta :)

    VastaaPoista