perjantai 8. marraskuuta 2013

Hävikkiviikon perjantaileipä


Hävikkiviikko on kääntynyt lopuilleen, samoin työviikko. Kurkistin taukokeittiön jääkaappiin ja keräilin sieltä luvan kanssa pakkausten loppuja täytettyä leipää varten. Uunipellin kokoisen leivän taikinaan käytin:
  • 5dl lämmintä vettä
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 rkl kuivattua yrttiseosta
  • 1 dl spelttitäysjyväjauhoja
  •  noin 7 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl oliiviöljyä
Täytteeksi:
  • fetakuutiopurkin jämät ja hieman mausteöljyä
  • 6 kirsikkatomaattia viipaleina
  • muuta viipale ibericokinkkua silppuna
  • ruukkubasilikan loput
  • kuivattua yrttiseosta
Sekoitin taikina-ainekset kulhossa melko löysäksi taikinan. Jätin taikinan kohoamaan noin 40 minuutiksi. Öljysin uunipannulle laittamani leivinpaperin ja kumosin kohonneen taikinan pannulle. Ripotin hieman jauhoja pinnalle ja taputtelin taikinan pannun kokoiseksi levyksi. Laitoin uunin kuumenemaan 250 asteeseen, leipä kohosi vielä sen aikaa. Ripottelin taikinan pinnalle fetamuruset, kinkun, tomaatit ja yrtit. Leivitin pinnalle myös fetapurkin öljyä, painelin täytteitä taikinan sisälle. Paistoin leipää noin 15 minuuttia. Oli hyvää!

4 kommenttia:

  1. Oi, näyttääpä hyvältä! Plussana helpolta kuulostava (=ei vaivaamista) ohje :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli nopea ohje toteuttaa, tietty se kohoamisaika lisäksi. Kun lähdin kotiin, oli vain murusia jäljellä :D

      Poista
  2. Pitääkin kokeilla spelttijauhojen lisäämistä. Leipäsi näyttää upealta, ja päällysteet suorastaan käskevät haukkaamaan palasen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se kyllä hupeni kiitettävää tahtia ja speltin kiva pähkinään vivahtava maku oli oikein mukava.

      Poista