perjantai 11. lokakuuta 2013

Vielä kurkkaus Italian tunnelmiin

vielä kun osaisi käyttää tätä

Olen aika helppo sen suhteen, mistä pidän eniten. Esimerkiksi vuodenajoista pidän aina eniten siitä, mikä on juuri menossa tai pian tulossa. Sama pätee maihin. Elokuisen Espanjan-matkan aikana ja jälkeen olin varma, että pidän Espanjasta todella paljon, jopa enemmän kuin Italiasta tai Ranskasta. Nyt taas olen sitä  mieltä, että Italia on ihan paras! 

Kun kotimatka varhaisine aamulentoineen ja isoine matkatavaroineen saatiin kunnialla päätökseen, pitikin jo sukeltaa arkeen samantien. Laukut on purettu, polkupyörät koottu uudelleen, pyykit pesty ja kaupassa käyty. Vielä on nähtävillä tuliaisia pienissä kasoissa siellä täällä, jääkaapissa ja pakastimessa. Ajatuksissa pyörii, mitä italialaisia ruokia tekisin piakkoin. Seuraavassa vielä muutamia pikkupaloja siitä, mitä teimme ja näimme Italiassa ja siitä mitä toimme kotiin.

Kammenpyörittäjän surkuhupaisat kengät päätyivät hienoon roskikseen, nimittäin Ferrari-museon pihassa Maranellossa.

eivät ne aukaisseetkaan porttia meille
ei värillä ole väliä, kunhan se on punainen
nämäkin varmaan karkaisivat käsistäni
lopuksi kelpo kahvit normihintaan
Riminillä Kammenpyörittäjä kävi katselemassa ympärilleen ja tallensi näkymiä muistikortille.

alkaa loppuu alkaa loppuu alkaa loppuu
pieni ja sievä
Torien ja kauppahallien ystävinä emme jätä markettejakaan käymättä ulkomaanmatkoilla. Italiassa on monia monikansallisia ketjuja, kuten Carrefour tai Auchan. Uudempi tuttavuus meille on Esselunga, jolla on ainakin Pohjois-Italiassa tiheä liikeverkko. Sen mainokset ovat oivaltavia. 



tässä sitä riittäisi kokeilemista
Bergamon kaupunki on kiinnostavan kaksijakoinen. Yläkaupungin vanhat rakennukset ovat jotain aivan muuta kuin alakaupungin uudempi rakennuskanta ja sekalaiset liikennejärjestelyt. Viimeisen yön hotellimme oli sama mukava Corte Nuova, jossa olimme viime kerrallakin. Paikan etuja ovat lentokentän läheisyys ja jääkaappipakastin huoneessa, joten ruokatuliaiset pysyvät kylminä kotimatkan alkuun asti. 



Kävimme taas viimeisillä ostoksilla Orio Centerissä kiitotien eteläpuolella. Halusimme kääntää ruokailumme kotimaiseen ajanlaskuun ja söimme ostoskeskuksen pikaruokalassa pasta-annokset. Olimme paikalla neljän aikaan iltapäivällä, jolloin kukaan täysijärkinen ei Italiassa syö mitään, mutta saimme sentään hinta-laatusuhteeltaan kohtuulliset annokset eteemme muutamissa minuuteissa. Naftin kympin hintaan valitsimme joko alkusalaatin ja pastan tai pastan ja jälkiruoan. 





Kotona olemme sijoittaneet kaappeihin seitsemän kiloa kahvia ja salamia niin paljon, että se riittänee tammikuuhun asti, jolloin perheen salaminystävä astuu armeijan harmaisiin. 

tuliaisia kiltille keittiöllemme
suolatut kaprikset ovat toivoaksemme tajuttoman hyviä
tuliaisia kiltille kasvihuoneellemme
Reissun kaksi kohokohtaa, joita vielä muistelemme pitkään, olivat ateria Osteria Francescanassa ja osallistuminen L'Eroicaan.




4 kommenttia:

  1. 7 kiloa kaffea riittänee muutamaksi viikoksi ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä niillä jouluun asti mennään :D

      Poista
  2. Ihana reissu teillä! Odottelenkin jo ruokaisia makupaloja :P

    VastaaPoista