torstai 19. syyskuuta 2013

Ö allakan laidalla tekee lihapataa Jamien neuvoin


Nyt kun tämänvuotinen ruokahaasteiden trio on kokattu läpi ja olen hengähtänyt muutaman päivän, tuntuu olo vähän heitteillejätetyltä. Edellisillä kerroilla taisin olla lähinnä helpottunut, etenkin ensimmäisellä, sillä en ollut aloittaessani ollenkaan varma, että ylipäätään saisin blogin aikaiseksi. Viime vuonna tunteissa oli jo mukana vähän tottumuksen tuomaa tyytyväisyyttä, mutta nyt on uusi merkillinen olo. Haasteiden päättymistä sattui vielä seuraamaan sellainen viikko, jolloin olemme kaikki viilettäneet menoissamme, töissä ja opinnoissa eri aikoihin. Emme ole istahtaneet ruokapöytään kertaakaan kaikki yhdessä, emmekä ehdi sitä tehdäkään ennen lauantaina. 

Tänään minulla oli aamulla aikaa keittiöpuuhiin ja valmistin perheelle aterian, vaikken itse olisikaan kotona päivällisaikaan. Koska aikataulumme eivät osu yksiin, ruoan oli oltava sellaista, joka kestää odottelua. Mikäpä silloin olisi enemmän paikallaan kuin muheva lihapata? Koska sattumoisin Iso-Brianniassa ajetaan juuri The Tour of Britain-etappikilpailua, teen lihapatani Englannin virallisen vekkulin, Jamie Oliverin neuvoin. Ikävä kyllä ohje ei ole peräisin hänen kirjastaan Jamie's Great Britain, vaan hänen verkkosivuiltaan ja kenties jostain muusta kirjastaan. Olisipa ollutkin somaa samantien ottaa yksi piste keittokirjahaasteeseenikin. Muttei makeaa mahan täydeltä. Ohje on täältä.

Minulla oli kaksi kilon palaa naudan sisäpaistia. Arvelin kuitenkin, että jos Jamien Jools-rouva ruokkii kilolla lihaa suurperheensä, ei minunkaan ollut syytä liioitella. Käytin pataan:
  • 1,2 kg naudan sisäpaistia 5 cm kuutioiksi leikattuna
  • 4 porkkanaa paloina
  • 10 pientä perunaa (niitä oman maan tuotteita!)
  • 1 sipuli kuorittuna ja isohkoihin lohkoihin leikkattuna
  • suolaa ja pippuria
  • salvianlehtiä (pakastettuja)
  • timjamia (koska sitä oli)
  • vehnäjauhoja lihapalojen tomuttamiseen
  • 1 kaskinauris (palsternakan ja maa-artisokkien puutteessa)
  • neljäsosa hokkaidon kurpitsasta (myskikurpitsan sijaan)
  • 3 dl punaviiniä
  • 0,5 l lihalientä
  • 4 rkl tomaattipyrettä
  • voita 
  • öljyä
Jamie vakuutti, että lihoja ei tarvitse käyttää pannulla ja minähän mielelläni tottelin, koska täten säästin aikaa mukavasti. Valmistelin kaikki ainekset saataville, pilkoin juurekset ja pyörittelin lihakuutiot kevyesti suolatuissa ja pippuroiduissa vehnäjauhoissa. Sulatin padan pohjalla nokareen voita ja lisäsin pikkuisen öljyä mukaan. Kippasin pataan salvianlehdet ja pilkotun sipulin ja annoin niiden kypsyä muutamia minuutteja. Sitten vain keräsin kaikki kasvikset, lihapalat, tomaattipyreen, viinin ja liemen pataan ja ripottelin päälle runsaasti pippuria ja tuoretta timjamia. Suolaa laitoin maltillisesti. Nostin liemen kiehumaan ja laitoin kannen padan päälle. Siirsin padan 160 asteiseen uuniin ja jätin sen sinne neljäksi tunniksi. 

Ohjeen lopussa oli vielä pieni padanpiriste, gremolatamuunnelma, jonka unohdin valmistaa, mutta se kuulosti näin jälkilukemalla oikein hyvältä. Siinä sekoitetaan valkosipulimurskaan sitruunan raastettua kuorta ja rosmariinisilppua. Tätä kun ripottelee annoksensa päälle, se Jamien mukaan tekee ihmeitä. Hyvää pata oli ilman tätäkin. 


Eilen illalla katselimme kaihoten Walesin maisemia, joissa Tour of Britainin neljäs etappi ajettiin. Loppukirissä lempparimutrunaamani, Mark Cavendish näytti kaapin paikan kaikille muille ja kokonaiskilpailua johtaa Sir Bradley Winggins. Jos teillä on lapsekas huumorintaju, jonka ominaispiirteisiin kuuluu samojen asioiden toistaminen ja siitä suunnattomasti huvittuminen, suosittelen tätä sivua.



4 kommenttia:

  1. Täälläkin on kokattu tänään Jamien neuvoin, ihan vaan tomaattisalsaa vähän soveltaen sen käyttötarkoitusta mutta hyvää oli.

    Tän lihapadan gremoulata kuulostaa herkulta, kiva piristys olisi ollut varmasti. Täytyypä laittaa korvan taa toi ja koko lihapata myös.

    VastaaPoista
  2. Eilen kokattu Jamien neuvoin lasagnea :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jamiella on kyllä konstit yhteen jos toiseenkin ruokaan :) Hauskaa viikonvaihdetta sinnekin!

      Poista