tiistai 11. kesäkuuta 2013

Nopeat Koskenlaskija-herkut iltapalalle tai brunssipöytään


Campasimpukka osallistuu Blogiringin kautta yhdentoista muun blogin kanssa Valion Koskenlaskija-kilpailuun. Aikani on ollut harvinaisen kortilla viime viikot. Onneksi teemaan  liittyi niin nopeus, kuin helppouskin ja se, että tuotteet olisivat kätevästi ostettavissa lähikaupasta. Hellepäivä ei innostanutkaan viihtymään lieden ääressä yhtään liian pitkään, joten pyöräytin muutaman pikaisen palasen, jossa hyödynsin Koskenlaskija-juustoa, jonka makuna on sipuli-ruohosipuli. Minulla ja sulatejuustolla on ollut vuosia verraten etäiset välit, mutta nyt meillä oli oiva tilaisuus tutustua hieman paremmin.

Lehtitaikinalevyt ovat näppäriä käyttää muulloinkin kuin joulun aikaan. Minulla onkin yleensä paketti tai kaksi valmiita levyjä pakastimessa, niin nytkin. Tuumin, että pienet muffinivuoassa paistettavat juustotäytteiset minipiirakat voisivat olla hyviä. 12 minipiirakkaa valmistui näistä aineksista:
  • 6 pientä lehtitaikinalevyä
  • puoli pakettia (125 g) Koskenlaskija-sipuli-ruohosipulijuustoa
  • noin 1,5 dl turkkilaista jogurttia
  • 12 viipaletta poroleikkelettä
  • punaista pestoa
  • ruohosipulia
  • persiljaa
  • basilikaa
  • pippuria
Otin taikinalevyt sulamaan leivinpaperin päälle ja kuumensin uunin 225 asteeseen. Notkistin sulatejuuston vatkaamalla sen yhdessä turkkilaisen jogurtin kanssa tasaiseksi massaksi. Leikkasin taikinapyörällä taikinalevyt pitkittäin kahteen suikaleeseen. Sivelin suikaleille ensin pestoa ja sen päälle Koskenlaskija-massaa. Juuston päälle sijoittelin puolikkaiksi leikattuja leikkeleviipaleita ja ruohosipulisilppua, persiljaa ja basilikaa sekä ripauksen pippuria. Käärin suikaleen rullaksi ja nostin rullan muffinivuoan koloseen. Paistoin minipiirakoita noin 15 minuuttia, kunnes ne olivat saaneet kauniin paistopinnan ja olivat ilmavia ja kypsiä. Nostin ne varovasti vuoasta leivinpaperin päälle jäähtymään. Minipiirakat voi hyvin tehdä paistamista vaille valmiiksi vuokaansa ja jättää jääkaappiin odottamaan iltaa.

Kaksi taikinalevyä oli jäämässä ylitse, joten samoilla uuninlämmöillä paistoin niistä grissinin tapaisia tikkuja. Leikkasin taikinapyörällä taikinalevyt neljään pitkittäiseen suikaleeseen ja sivelin niiden pinnat Koskenlaskija-juustomassalla. Ripottelin päälle nigellansiemeniä ja kiersin suikaleet muutamaan kertaan kierteelle. Paistoin tikkuja noin 15 minuuttia ja olin syödä ne kaikki, ennen kuin maltoin ottaa kuvaakaan. Juusto maistui mukavasti lehtevissä tikuissa. Sopisivat varmaankin hyvin keittojen kaveriksi. 


Koska juustomassaa oli edelleen vähän jäljellä, sommittelin vielä vaikkapa koululaisen kesäpäivään sopivan välipalan, joka myöskään ei ole jääkaapissa säilyttämisestä moksiskaan. Auringonkukkaleipäviipale sai ylleen poroleikkeleeseen käärittyjä minitomaatteja, lusikallisia Koskenlaskija-juustomassaa, yrttejä ja viereensä salaattia. Leipä vain mehevöityi jääkaapissa ja juusto sopi erinomaisesti yhteen poron kanssa.




Äänestäneiden kesken arvotaan punainen Lotus savuttamaton hiiligrilli (arvo 179 €). Äänestysaikaa on tästä päivästä 7.7. asti ja voittaja julkaistaan 8.7. Tutustu ehdokkaisiin ja äänestä mielestäsi reseptiä!



3 kommenttia:

  1. Kaikki näyttää herkulliselta, mutta etenkin nuo juustopäällysteisen grissinit sai suun vettymään. Varmasti tosiaan ihan omiaan keittojen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riitta! Nuo nigellansiemenet, sen lisäksi että viehätyin niiden nimestä, ovat tosi jänskän makuisia. Ja näyttävät joltain elukoilta sitten kun niitä on jäänyt leipäkoriin. Pelästyin muutamaan kertaan, että mitä turkaletta tuolla on, melkein näyttivät vipeltävänkin :D

      Poista
  2. Näyttää kyllä todella herkulliselta. Rakastan poron lihaa, joten tätä reseptiä täytyy kokeilla.

    VastaaPoista