perjantai 14. kesäkuuta 2013

"Äiti, mitä minä tekisin?" "Katso valokuvia!"

sommittelu lienee vahingossa hyvä

Kun lapsena olin pitkästynyt kysyin äidiltä, mitä voisin tehdä, hänen vakiovastauksensa oli, että katso valokuvia. Ja kyllä minä katsoinkin. Ne muutamien perhealbumien kuvat ovat verkkokalvollani vieläkin. Kuva, jossa nousen ETYK-kesänä järvestä ja ojennan jotain kuvaajalle, vesi välkehtii vaalean tukkani ympärillä, tai se kuvapari, jossa sisareni kanssa olemme menossa päättäjäisiin. Meitä pyydettiin kävelemään vauhdikkaasti ja katsomaan sitten taaksepäin, jolloin kuva otettaisiin. Ensimmäisessä kuvassa minä vain pyyhällän eteenpäin, mutta isosiskoni katsoo iloisesti taakseen. Luulen, että jos en toisellakaan kerralla olisi osannut kääntyä, äiti olisi jättänyt dynaamisen ideansa sikseen. Olin lapsena kiukkuinen siitä, että se epäonnistunut kuvakin oli laitettu albumiin. Silloin laitettiin kaikki kuvat, filmit olivat arvotavaraa. Silloin ei ollut epäonnistuineita kuvia, oli vain niitä, jotka eivät olleet niin hyviä ja olivat noloja vain jonkun mielestä.  Olen joskus kysynyt äidiltä, miksi meillä sisareni kanssa oli samanlaiset vaatteet vielä tuossa iässä. En muista vastausta, mutta ehkä me (tai minä matkimismielessä) halusimme sitä. Tai sitten ajatus oli se, että minulle riittäisi vaatekerroista pitempään.

tässä jo osasin
Kuvat ovat olleet nytkin mielessäni ja olen siivonnut koneeltani kuvia, kun en  oikein muuhun pysty. Selkäni vihoittelee vieläkin, parempaan päin ollaan kyllä menossa, mutta mitään keittiöpuuhia en pysty tekemään. Olen pötkötellyt sohvalla kone sylissäni juuri siinä asennossa, jossa ei satu ja selannut kuvia. Olen kuvannut itse nyt vähän yli kaksi vuotta ja tehnyt pariin kertaan tällaisen suursiivon, mutta niin taas oli arkistoissani yli 5000 kuvaa. Ja vielä siivoamisen jälkeenkin niitä on siitä puolet, rapiat kaksi ja puoli tuhatta. 

Karkean arvioni mukaan noin on kolmannes reissukuvia, toinen kolmannes ruokakuvia ja sitten loput polkupyörä-tai lentokonekuvia. Ruokakuvia tulee ihan tuhottomat määrät, sillä yhtä blogissa julkaistua kuvaa kohden näppään ainakin 10 kuvaa, joista tarpeettomat pitäisi tietysti heti poistaa. Reissuilla me molemmat kuvaamme paljon ja siirrän aina kaikki kuvat koneelleni, enkä henno poistaa yhtäkään. Mutta nyt tein sen, poistin kaikki lähes identtiset kuvat ja ne muutamat oikeasti epäonnistuneet, epätarkat tai muuten kelvottomat. Niitä on sentään ilahduttavan vähän. 

Ruokakuvia selatessani huomasin sellaisen mukavan seikan, että vaikka kuvan ottamisesta oli aikaa jo vaikka vuosi ja kansiossa oli 20 kuvaa jostain tietysti annoksesta, melkein aina bongasin kyllä sen, jota olin käyttänyt blogissa. Silmäni on kehittynyt ja nykyisin kuvia on hieman vähemmän kuin alussa, eikä samaa pullapalaa ole kuvattu samasta suunnasta enää ihan niin monta kertaa.

Koska minusta ei ole vielä ruoanlaittoon, tässä postauksessa ei ole mitään ruokaohjetta, eikä ruokakuvaa. Sen sijaan mainostan elokuista pyöräilytapahtumaa, Wauhtiajoja Helsingissä 17.8.2013. Facebook, jossa minä en ole, kertoo lisää. Siellä olevat löytänevät halutessaan lisätietoa helposti, minä en osaa neuvoa.


15 kommenttia:

  1. Sisko jatkaa kuvamuistoissa: Tuo kääntymiskuvaidea taisi olla minun. Mielessäni oli jokun hieno naistenlehtikuva tai peräti Anttilan kataloogikuvat. Samanlaiset vaatteet sisaruksilla oli vaan tapana, mutta hyvä kysymys, miksi sitä jatkettiin noinkin pitkään. Itselläni ei mitään muistikuvaa siitä, että olisin sen paremmin halunnut kuin vastustanut sitä. Kevätjuhlavaatteethan oli pakollinen ostos ja ne ostettiin molemmille yhtä aikaa samasta kaupasta, ehkä Toive-Asusta. Tämä oli kumminkin ensimmäinen vuosi, jolloin ostettiin housut eikä mekkoa. Tausta eli meidän piha parkkipaikkoineen näyttää tosi karulta. Kunnon 70-luku lähiömeininkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toive-Asu! Niin olikin. Onkohan tuo se vuosi, kun minä olin ekalla luokalla? Ja tuo piha oli tosiaan karu, olimme asuneet tuolloin varmaan juuri vuoden verran siellä. Minulla oli sillä sinun tekemällä CD-levyllä kuva, jossa meillä oli hämmästyttävän lyhyet mekot, keltaiset, jossa oli valkoisia kuvioita ja isot kaulukset :D Eikä äidinkään mekot olleet mummomallia!

      Poista
    2. No miten se menee, kun minä olen tuossa päässyt viidenneltä eli olen 12v ja vuosi on -74? Etkös silloin ole juuri päässyt ekaluokalta? Seuraavana keväänä ei taatusti ollut samoja vaatteita enää. Äidillä oli aika makeita kuteita, valkoiset pitsiset stretch-saappaat muistan ja sen kaksiosaisen kiiltävän mustan puvun, jossa oli lyhyt hame ja valkoiset vetskarit edessä. Täytyy tarkistaa äidiltä, mutta muistelin meidän muuttaneen tonne vuonna -72. Muistaakseni kuljin linja-autolla kouluun Rantsulle nelosella ja vitosella. Tossa ylemmässä kuvassa minä olen 8 ja sinä 4. Ja isällä oli mini vogue. Isä on siinä toisessa kuvassa, joka otettiin samalla kertaa. Olimme mamman luona, mutta en ole varma, oliko äiti mukana ollenkaan sillä kertaa.

      Poista
    3. Minä menin kouluun syksyllä 73, joten on tosiaan vuosi 74 tuossa kevätjuhlakuvassa. Äidillä oli niitä lurex-mekkoja, lyhyitä hippamekkoja, muistatko kun leikkasin sellaisen helmaan pienen loven? Tiesin, ettei sellaista saa mennä tekemään, mutta silti tein, istuin komerossa ja leikkasin. Äiti ei tykännyt. Ne pitsisaappaat oli tosiaan makeet.

      Ja isällä oli sellainen kullanvärinen kuviollinen paita, aika rasvainen :D Ja tukka kiharalla ja tupakansavua leijaili joka kuvassa. Jossain kuvassa minä juoksen jonkun suihkulähteen ympäri ja isä leikkii vissiin elvistä.

      Poista
  2. Meillä on aina kuvattu paljon, oli sitten osattu tai ei. Parhaimmat kuvat on kuitenkin ottanut asiaa enemmän harrastanut kummisetäni. Ruokakuvaus on minusta vaikeaa ja se oli yksi blogin perustamisen kynnyskysymyksiä: Minulla ei ole hienoa kameraa, valoja tai rekvisiittaa, taideharrastuksia enemmän, mutta ei juuri kokemusta valokuvauksesta. Mutta niinhän se menee reseptiikkakin, toisilla on gurmeeta ja toisilla ei. Ja se on juuri niin hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taisi isä ottaa lomakuvat useimmiten eikä muita kuvia sitten juuri ollutkaan, jouluilta ehkä muutama. Samassa rullassa saattoi olla useampikin joulu... Aikuisessa elämässäni olen ollut ihan statisti kuvausjutuissa aina blogin aloittamiseen asti, mutta nyt kuvaaminen on kiva ja tärkeä juttu. Tosin en paljon muita kuvia ota vieläkään kuin niitä lautasellisia :D

      Poista
  3. Vanhoja kuvia on kiva katsella:) Mulla on paljon lapsuudenkuvia,joita olisi kiva saada myös virtuaaliseen muotoon mutta monet on liimattu niin hyvällä liimalla että vaikeaa irrotella albumista.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuuskuvia on tosiaan hauska katsoa, mutta niitä katsoo kyllä kukin ihan erilaisin silmin. Juuri sisareni kertoi, että hänen muistonsa tuosta ylempänä olevasta kuvasta oli tyystin erilainen :D Selaisin tänään kaikki kuvat, joita minulla lapsuudestani on ja ilmeisesti kuvat ottanut ei ole lainkaan sommitellut kuvaa, tuskin missään kuvassa olen/olemme kokonaan, aina puuttuu vähän jaloista tai olemme ihan kuvan kulmassa.

      Poista
  4. Vanhat kuvat on hauskoja! Ne pitäisi varmaan skannata, ennenkuin viimeisetkin värit haalistuvat.
    Kuvan paljouden olen ratkaissut niin, että hankin koneeseen lisämuistia (vielä kytkemättä).
    Lapsuuskuvia katsellessa tulvahtaa mieleen kaikki tuoksut ja maut, varsinkin mummolasta.
    Aika hauskoja on myös kuvat, joissa vanhempani ovat 60-luvun Roomassa. Tunnelma on kuin loma Roomassa elokuvassa. Ja tietysti kuvien haalistuminen, vaatteet ja autot ovat niin nostalgiaa.
    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin huomasin nyt, että osa 80-luvun lopun kuvista oli tummentuneet niin, ettei niistä näe enää paljon mitään.

      Kiitos toivottelusta, pian olisi edessä operaatio ylösnousemus, eli pitäisi verrytellä ennen nukkumaan menoa ;)

      Poista
  5. Ihana nostalgiapläjäys. Kyllä minäkin vieläkin välillä katselen kuvia ajalta jolloin pikkuveli oli pienempi kuin minä. Jouluja, synttäreitä, kesälomia, kotitalon rakennusta ja urheilukilpailuja, niitä meidän kuvissa oli.
    Nykykuvakokoelma kaipaisi kyllä siivoamista minullakin, niitä vaan kertyy.
    Tsemppiä selän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli enemmän kuvia kesiltä kuin talvilta, mökkipäivistä lähinnä ja sukulaisvierailuista isän kotiseudulle.
      Kiitos, selkä tästä tokenee kunhan jaksaa odotella. Ja tallustella ympäriinsä. Kaksi rappusta tuottaa ongelmia, ei tiedä kummalla jalalla menisi ensin, kipeällä vai kivuttomalla.

      Poista
  6. Hei, jos teillä oli tapana pukea tyttäret samanlaisiin, niin meillä taas oli se perinteinen värijako - isoveljelle sinistä ja minulle punaista :D

    Toivottavasti selkäsi on jo parempi! Hyvää juhannusta!

    PS. En ihan vielä ole luopunut toivosta löytää sinut jonakin kauniina päivänä fb:sta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se on jo parempi:) FB on vieläkin aika kaukana, nyt tuntuu jo siltä, että kehtaako sinne enää mennäkään, kun ei hommasta mitään ymmärrä ja kaikki muut ovat olleet siellä "aina" :D

      Poista
  7. Kyllä kehtaa! ..tottuneelle bloggaajalle se on lasten leikkiä ;)

    VastaaPoista