torstai 2. toukokuuta 2013

Giro d'Italia lähestyy, saapasmaan kokkauksia tiedossa!

Talvella  2010-2011  emmin pitkään tohtisinko aloittaa blogia, 7.5.2011 uskalsin. Tuolloin  alkoi sen vuoden Giro d'Italia ja siitä  asti  olemme kokkailleet suurten  ympäriajojen maiden  mukaisia ruokia kisojen ajan. Toukokuussa  italialaista Giron hengessä, heinäkuussa Tourin mukana ranskalaista ja syyskuussa espanjalaista Vueltan kannustamana. 

Giro Tanskassa 2012


Olin hyvin epäileväinen sen suhteen, jaksaisimmeko toteuttaa itsellemme asettamamme bloggaushaasteen. Olin varautunut siihen, entä intomme saattaisi laantua, koko homma saattaisi kuivua kasaan jo ennen ensimmäistä syksyä. Mutta mitä vielä? Innostuimme bloggaamisesta valtavasti, etenkin minä. Kammenpyörittäjä on ollut korvaamaton neuvonantaja kuvausasioissa ja syönyt lukemattomat määrät välillä kummallisiakin ruokia. Jälkeläiset ovat tottuneet siihen, ettei mihinkään ruokaan pidä koskea, ennen kuin kamera on laitettu takaisin olohuoneen pöydälle ja sittenkin vielä voi tulla komento laskea haarukka alas, otetaan vielä yksi kuva!

Nyt Campasimpukan kolmas bloggausvuosi on alkamassa, ylihuomenna Giro d'Italia taas alkaa ja meillä kokkaillaan italialaista ruokaa jokaisena kisan päivänä, tai ainakin niin monena, kuin aikataulut antavat myöten. Olen keräillyt ruokaohjeita ja ideoita valmiiksi, mutta mitään valmista ohjelmaa en ole itselleni asettanut. Toimin aina parhaiten pienessä paineessa, joten päivä kerrallaan päätän, millaisen italialaisen ruoan kunakin päivänä teen. Otan mielelläni vastaan vinkkejä ja ehdotuksia ruokalajeista, joita voisin kokeilla. Aion etupäässä kokeilla minulle vielä vieraita ruokia, mutta muutama revisited saattaa myös tulla tehdyksi.  Blogin syntymäpäivää vietämme ensi tiistaina. 

10 kommenttia:

  1. Teema on kyllä loistava, innolla odotellaan italian herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän täpinöissään täällä ollaan melkein jo essu vyötettynä lähtöviivoilla :D

      Poista
  2. Mahtavaa! Salamivarasto herättää pienoista kateutta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on nyt just Saksasta tuotuja, mutta näköjään silmä valikoi vain italialaisia :D

      Poista
  3. Taisin löytää blogisi Giron aikaan täällä samaisessa pienessä talossa kaksi vuotta sitten. Pitäisi varmaan alkaa katsoa tämän vuoden starttilistoja vaikka telkassa ei näköjään eurosporttia olekaan, onneksi ompussa on player.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin juuri tänään, että milloin aloimmekaan jutella kommenttilaatikossa ensin täällä ja sitten luimupupulassa :)

      Poista
  4. Hurjat 448 toinen toistaan hienompaa postausta kahdessa vuodessa. Kunnioitettava määrä. Paljon onnea kaksivuotiaalle Campasimpukalle! Girolla on hyvä jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täällä ollaan lähtökuopissa taas, tosin vähän meinaa flunssa kolkutella, mutta ei anneta sen häiritä!

      Poista
  5. Ha haa, komea setti salamia on lähtenyt Saksasta mukaan matkaan! Blogille synttärionnittelut näin hyvissä ajoin ja viihdyttävää Giroa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä lähtee tuo salamijuttu joskus vähän lapasesta. Ei siis liene vaikea uskoa, että juuri ruokaturismi on sitä parasta turismia meistä :D

      Poista