torstai 16. toukokuuta 2013

Eväät kruunaavat junamatkan

Minusta junalla on hauska matkustaa, luultavasti siksi, että lähes kaikki junamatkani ovat vapaaehtoisia ja hauskuuspohjaisia. Jopa niin hauskoja, että vaihdotkin Tampereella ovat mukavia. Ehkä olisin toista mieltä, jos matkustaisin usein ja välttämättömyyssyistä. Ainoat kaksi seikkaa, jotka ovat autokyydissä kivempia, ovat poikkeaminen Heinolan Heilaan paluumatkalla ja (yksinmatkatessa) mahdollisuus laulaa countrya sydämeni kyllyydestä. Junassa en moista tohdi kokeilla.

Tällä kertaa livahdin pienelle Helsingin reissulle, jonka agendana oli ravintolassa syöminen, keittiötarvike- ja kahvikaupoissa käyminen, hotelliyöpyminen ja tämä junamatka! Nyt olen jo kotimatkalla ja voin ilokseni todeta, että lukuunottamatta yhtä jättimäistä rakkoa varpaassani, kaikki meni juuri niinkuin toivoin. 

Etsiessäni hyvissä ajoin majoitusta Helsingin keskustasta, todistin jälleen kerran, miten totaalivälinpitämätön ja tietämätön olen joistakin asioista. Kuten esimerkiksi jääkiekosta. Ihmettelin vain hotellihuoneiden hintoja ja saatavuuksia tällä viikolla. Vasta muutama päivä sitten kello kilahti päässäni ja älysin, että kisojenhan takia minäkin pääsisin maksamaan huoneesta melkoisesti. Onneksi valintani oli kuitenkin hyvä, majoituin Glo Art-hotellissa Lönnrotinkadulla. Voin suositella sitä lämpimästi! Omalla autollakin paikalle pääsee hyvin, sillä hotellilla on omaa paikoitustilaa sisäpihalla. Aamiainen oli erittäin kelvollinen, pidin erityisesti tuoreista leivistä.

Kotiinvietäväksi minulla on on laukussani kaksi kiloa kahvia, yksi Eiringiltä ja toinen Kaffecentralenista. Samoin kartutin tyllakokoelmaani kahdella Chez Mariuksesta. Minun on varmaan aika pian opeteltava pursottamaankin. Akateemisessa kirjakaupassa suunnitelmamme selättää Venäjä-epäluuloni Pietarin matkalla otti aimoaskeleen, sillä ostin kaksi matkakirjaa ja kartan. Nehän jo velvoittavat matkustamaan, eikö vain?


12 kommenttia:

  1. Joo, siinä voipi käydä köpelösti jos alkaa laulaa julkisessa liikennevälineessä :) Varsinkin, jos ei pyynnöstä ymmärrä lopettaa.
    http://www.iltalehti.fi/iltvhullumaailma/20130515024548741_a6.shtml

    Löysit ihan ne parhaat ruokabloggarin shoppailupaikat. Toivottavasti ehdit piipahtaa myös Hietsun ruokahallissa. Sehän on siinä vain korttelin päässä Glo-Artista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, en tiennyt että se on niin lähellä! Sentään tiesin kauppatorin hallin olevan siellä evakossa, mutta kun en ole koskaan siellä käynyt, en hahmottanut, että se on lähellä. No, ens kerralla sitten:)

      Poista
  2. nauroin ääneen ajatuksesta junassa kovaan ääneen countryä laulavasta matkustajasta - vaikka lähijunassa tuokin voisi toki onnistua herättämättä sen kummempaa ihmetystä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähijunassa ei varmaan kukaan olisi moksiskaan moisesta!

      Poista
  3. Helsinki on kiva paikka piipahtaa syömässä ja ostoksilla. Missä ravintolassa kävitte syömässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivällä kävin jossain Kampin ostoskeskuksen pastapaikassa ja illalla menin Muruun :)

      Poista
  4. Toivottavasti paluumatka meni hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa vanha junavaunu Tampereelta Jyväskylään! Joku matkustaja kyseli sähköpistokkeen perään, olisi ladannut puhelintaan ja nettiäkin kaipasi. Iloinen konnari sanoi, että voi veikkonen, ei täällä ole, vaunu on ajalta ennen sähkön keksimistä :D

      Poista
  5. Minullakin on Venäjä-epäluuloja, isoja...
    Erottaakohan eväiden laatu hupi- ja työmatkan? Mulla on ison kirkon reissuilla junassa yleensä pullo vettä... ja nippu töitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti juuri tuo erottaa, kun menin joulun alla työn takia junalla Vantaalle, istuin naama peruslukemilla ilman mitään eväitä ja palasin vielä vakavampana :D

      Poista
  6. Ei ihan törmätty, olin eilen Glossa päivällisellä. Silloin ruoka oli kyllä luokattoman huonoa, mukavaa, että aamiaisesi oli parempi.

    Olen käynyt Pietarissa jokusen kerran, Venäjä epäluuloni ovat jonkin verran helpottaneet, mutta ei se edelleenkään ole matkakohde jonka valitsen itse. Kerran menin lomalle, muuten olen käynyt työn puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että ruoka oli päivällä huonoa, juuri viime viikolla luin jostain blogista, että olivat syöneet hyvin siellä, saattoi tosin olla Kluuvin paikassakin...

      Meillä on Pietarin matka nyt jo sillä asteella, että olen kauhistellut hotellien hintoja:) Joten voi olla, että tällä vuosikymmenellä vielä ehdimmekin sinne!

      Poista