keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Yhden naisen kokkisota jääkaappia vastaan

Tänään on minun pitkän viikonloppuni viimeinen päivä, tällainen arkisunnuntai. Ajattelin kurkistaa hieman pitemmällä katseella jääkaappiin ja kerätä esille raaka-aineet, jotka ovat vaativat pikaista hyödyntämistä. Tasan kello 9 avasin jääkaapin iloisella mielellä.

Kolme varttia myöhemmin en ollut niinkään iloinen. Siivosin jääkaapista sellaisen määrän pilaantunutta tai antiikkista ruokaa, että naamani punaisuus tuskin ennen huomista hälvenee. Ei vähiten sen vuoksi, miten vaatimattomin  henkilökohtaisin ponnistuksin olen ollut mukana Nälkä voidaan voittaa-kampanjassa. Ehkäpä tässä oli nyt tämän kevään läpsäys poskelle ja ryhdistäytymisen paikka! 

Jos tästä jotain positiivista hakemalla hakee, niin enpä ollut tiennyt, miten monenlaista hometta voikaan purkkeihin muodostua! Aivan ilmiselvästi omatekemäni hillot ja marmeladit kannattaa käyttää vähän pikemmin, sillä säilöntätaidoissani on vielä parantamisen varaa. 

Itsensäruoskimistuokion jälkeen nostin ehtoopuolella, mutta vielä elossa olevat raaka-aineet kuistille ryhmäkuvaan. Olen jossain vaiheessa ilmiselvästi kaipaillut Italiaan enemmänkin, mikäli purnukoihin on uskominen. Ja olen taas ostanut ulkomaisia vadelmia, anteeksi kaikki, koko universumi. Nyt ne sentään eivät vielä ole homeessa. 

Nyt kaivaudun sohvan nurkkaan teekupponen ulottuvillani ja alan metsästää sopivia ohjeita noille aineksille ja palaan tuotoksiin myöhemmin. Sanottakoon, että sitruunan onneton olomuoto johtuu siitä, että olen raastanut sen kuoren joku päivä sitten ruokaan ja puolikalju hedelmäraukka odottaa lopullista iskua.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.



12 kommenttia:

  1. Maitotuotetapaspöytä!

    Mä olin luullut, että norjalainen ruskea juusto on tuhoutumaton elintarvike. Toissapäivänä kurkistin jääkaapissa viime kesästä kököttäneen juuston pieneen jämään ja se oli homeessa!
    Hillomestarini taidoista olen hyvin ylpeä, kaikki hillot, jotka ovat säilyneet tämän vuoden puolelle, ovat säilyneet hienosti ja kaikissa on ollut aineksina vain marjoja/hedelmiä ja sokeria (+vaniljaa tai kanelia). Purkit ja kannet käytämme aina uunissa ennen hillon purkitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli sellainen ruskea juusto kolmen vuoden takaiselta Norjan matkalta jääkaapissa tosi pitkään. Se on merkillinen elintarvike:) Kuin salmiakkinen sulatejuusto.

      Nyt alkaa olla vähän suunnitelmia kasassa, mietin vain uskallanko kokeilla sellaista, mitä en ole koskaan tehnyt, vai menenkö helpomman kautta :)

      Poista
  2. Meillä on niin pieni jääkaappi, että sinne ei pääse kätkeytymään kummoisiakaan yllätyksia. Jotain hyvää sentään tuossa muuten niin paljon harmaita hiuksia aiheuttavassa keittiökapineessa.

    Tänään tosin piti pikaisesti käyttää kermaviili, kun sen viimeinen päivä oli jo eilen... leivonnassa tuli purkki tyhjennettyä tällä kertaa muualle kuin roskikseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri jääkaappi on ihana asia, noin 364 päivää vuodessa ja sitten on näitä häpeän päiviä, mutta nyt näyttää jo paremmalta, olen jo naputtelemassa väliaikatietoja huushollaamisestani :)

      Poista
  3. No eihän tuo ole vielä paha... Minä pökkäsin just 2 purkkia ricottaa pakkaseen, kun huomenna lähdemme reissuun, enkä ilmeisestikään kyllä tänään saa mitään tehtyä niistä. En ylipäätään tiedä voiko ricottaa pakastaa, mutta nythän se nähdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ystävä, se aina kummasti lohduttaa, jos jollakin on vielä itseäkin huonommin :D Olen minä ricottaa pakastanut, se jäätyy ihan hyvin, se sulaakin ihan hyvin, eikä se pistä hanttiin, kun sitä laittaa ruokaan sen jälkeen, mutta saattoiko sitä vielä syödä, sitä en ihan tarkasti muista ;)

      Poista
  4. mullaa taas ihan tahallaan kutunmaidosta valmistettua juusto jääkaapissa kypsenemässä ja pikkuhiljaa homehtumassa...

    VastaaPoista
  5. Huuhdon hillopurkit aina Atamon-liuoksella, hillot säilyy varmaan ensi vuosituhannelle...
    Olen itsestäni hyvin ylpeä, kun sain pääsiäisenä siivottua kaapit ja nostin esille kaikki purkit ja pussit, jotka pitää käyttää piakkoin. Jääkaappinikaan ei ole varmaan koskaan ollut niin tyhjä kuin nyt... (kellarikylmiö on vielä inventoimatta).
    Yllättävän paljon pystyy laittamaan ruokaa vanhoista varastoista käymättä kaupassa, nyt yhdellä silmäyksellä näkee ainekset eikä tule turhia ostoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta, omat varastot kannattaa tuntea ja käyttää harkiten niitä. Siinä se säästö syntyy, ei siinä että hamstataan ruokaa ja sitten vähin äänin viedään kompostiin...

      Poista
  6. Täälläkin ruudun takana hävetti kun raivasin jääkaappia matkaa ennen, onneksi sain annettua suurimman osan ruoista eteenpäin jotta eivät kaikki päätyneet roskiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä, jos saa annettua eteenpäin käyttökelpoiset ainekset, minulla ehti mennä vähän pahemmaksi... Mutta nyt näyttää jääkaapin sisältö hyvältä, jopa tiedän mitä siellä on:)

      Poista