maanantai 20. elokuuta 2012

Tapas, tapas!

huomenna pääsen kokeilemaan uusia viiksiäni
Vueltan kolmas etappi näytti, että Alberto Contador tosiaan on harjoitellut kilpailukieltonsa aikana. Siinä sai yksi jos toinen myrskyvaroituksen.  Alejandro Valverde Movistarista kiri voittoon ja siirtyi kokonaiskilpailun johtoon. Näin tästäkin kisasta alkaa muodostua jännitysnäytelmä.

Tänään söimme erilaisia tapaksia, vai pitäisikö suomeksi sanoa tapoja? Niitä suupalan tai kahden kokoisia herkkuja, tiedätte mitä tarkoitan. Katselin vinkkejä sieltä täältä ja tein sellaisia suupaloja, joihin meiltä vaivatta löytyi aineksia. Vueltaa ajetaan tällä hetkellä Baskimaassa, jossa tapoja kutsutaan pintxoiksi. Valmistelin ainekset kaikki esille, paistoin patonkeja ja kokosin suupalat, kun kaikki perheenjäsenet olivat päässeet kotiin asti. Tein viittä erilaista pintxoa, joista tähän postaukseen laitan kaksi. Säästän loput siltä varalta, etten jonain päivänä ehdi keittiöön lainkaan tai muuten tarvitsen postaukseen täytettä.



















Marinoin raakoja kuorittuja tiikerirapuja tunnin verran. Marinadiin tuli sitruunamehua, oliiviöljyä, suolaa, pippuria, pimentonia ja valkosipulia. Paistoin tiikeriravut pannulla öljytilkassa, 2-3 minuuttia puoleltaan. Keitin kananmunia juuri ja juuri kypsiksi. Kuorin jäähtyneet kananmunat ja leikkasin ne kahtia. Asetin oliiviöljyllä sipaistulle leipäpalalle puolikkaan kananmunan ja seivästin miniatyyritomaatin tai vihreän kivettömän oliivin ravun kanssa ja tökkäsin tikun kananmunan ja leivän läpi. Näissä oli lempeä maku, ravut olisi voinut marinoida tymäkämmin. 








Ostin viime tai toissaviikon Lidlin Espanja-viikolla hyvää tonnikalaa lasipurkissa, se on myös MSC-sertifioitua. Kala on säilötty öljyyn ja sitä tekee mieli tonkia purkista aina, kun jääkaapin oven avaa. Näihin pintxoihin laitoin leiville ohueksi suikaloitua paprikaa ja sen päälle tonnikalapalasen. Minun oli tarkoitus ripottaa muutama tippa öljyä ja ruohosipulisilppua päälle, mutta unohdin kiireessä, kun vauhdilla kokosin annoksia. Mieto espanjalainen tuorejuusto ja suuret kivelliset vihreät oliivit säestivät annosta.

12 kommenttia:

  1. Höh, toivottavasti tulee täytteen tarvetta pian, että nähdään ne loputkin pinxtot! Tosi hyvän näköisiä.

    VastaaPoista
  2. ankerias: Tulossa on pitkä työputki, jolloin en välttämättä ehdi paljon kokata, kun pyöräilläkin pitää:D Mutta koitan pitää sen linjan, että teen joka päivä uuden ruoan, kun haaste on päällä. Näitä tapoja/pinxtoja voi kyllä varioida ja ennen kaikkea syödä ihan tolkuttomasti:)

    VastaaPoista
  3. Oi, hienoja! Taidan rakennella tämmöisiä seuraavalla tapastelukerralla. On kivempi kuin eri kupeissa möllöttävät tarjottavat (vaikka ei niiden maussa mitään vikaa ole).

    VastaaPoista
  4. Kotiharmi: Minäkin tykkäsin tuosta, että oli valmiit annospalat. Viiriäisenmunat varmaan myös olisi kivoja, pieniä ja sieviä, puolikas kananmuna oli aika iso mölli haukattavaksi:)

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtavia nuo muna-rapuleipäset. Niitä täytyy tehdä.

    VastaaPoista
  6. Hannele: Kurkkaa sitä linkkiä, mistä apinoin, siellä ne näyttää hienoilta:)

    VastaaPoista
  7. Onpas nyt kyllä valtavan sieviä aikaansaannoksia. Mun mielestä sä puhuit jotakin yksinkertaisesta? :)

    VastaaPoista
  8. Nanna: No kato, mun yksinkertainen on vähän moninkertaista, minkä mä sille voin? :D

    VastaaPoista
  9. Hienolta näyttävät sekä Pösön stongat että eväät. Jospa tässä vielä riittäisi mukavia ajokelejä, Vueltassa taitaa olla liiankin kuuma.

    VastaaPoista
  10. luimupupu: huomenna mennään koeajelulle, voi olla että tuntuu vieraalta tuo ajoasento. Teippien päät kuulema vielä vaatii viksaamista, ei saa olla tuollainen musta teippi:) Kyllä meinasin kuolla tänään ensin Kuikan mäessä ja sitten Uuraisten kulmilla, pari pahaa mäkeä piti taluttaa, Kammenpyörittäjä sympaattisesti kannusti:) Mutta kotimatka Luonetjärven länsirantaa oli nautinto.

    VastaaPoista
  11. Jesh, teit upeita tapaksia! Barcelonassa käydessäni ihastelin paikallisten tekemiä tapas-taideteoksia. Nämä sinun tekemäsi ovat samaa maata: kauniita, houkuttelevia ja varmasti herkullisia .

    Olisiko tuore chili tuonut tymäkkyyttä rapujen marinadiin?

    VastaaPoista
  12. Hiidenuhma: Chili olisi varmaan potkaissut kivasti, olen vaan edelleen niin vässykkä chilin käyttäjä, en millään tohdi laittaa sitä tarpeeksi:D

    VastaaPoista