tiistai 27. maaliskuuta 2012

Hyvänmielen lista

Sain kivan haasteen sanoissa-blogin Minervalta ja mielelläni otin sen vastaan. Minerva kysyi millaisia keittiöiloja minulla on ja niitäkin tulee listalleni.

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa  (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Koska saan pikkuisen hyvää mieltä siitä, että olen vähän tottelematon, laitan tämän haasteen eteenpäin vain kolmelle. Laitan haasteen eteenpäin Makuja kotoa-blogin Heidille ja Kokkeillaan-blogin Kotiharmille, tapasin heidät kummankin ensimmäistä kertaa viimekuisilla chilikekkereillä Oulussa. Myös pitkäaikaisen tuttavani ja In vilis vino veritas-blogia pitävän Saiman hyvänmielen asioista lukisin mielelläni. 
  1. Minä pidän aamuista, niiden hiljaisuudesta ja siitä, että päivä on vielä kokonaan edessä. Vapaan lauantain  aamu on ihan paras, on kiva suunnitella, mitä kokkaisin.
  2. Pidän piirakkataikinan tekemisestä, siitä tuoksusta joka tulee, kun kylmä voi antautuu ja sekoittuu hiljalleen jauhoihin, se on sellainen puhdas yksinkertainen tuoksu, josta tulee hyvä mieli.
  3. Sipulit, niistä minä pidän. Oikein odotan sitä, että silmiä alkaisi kirvellä, että kyynel valuisi. Se loppuu yleensä aina liian nopeasti ja on pettymys, jos sipuli ei itketä. Pitää ihan vähän hieraista silmäkulmaa sormenpäällä, josko kuitenkin irtoasi.
  4. Tykkään kylmistä varpaista. Kun huhtikuu alkaa, heitän sukat nurkkaan ja otan varpailleni ilmaa. Plussaa on se, että varpaat ovat hieman märät. Menisin mielelläni hakemaan postin talvella paljain jaloin, mutta luulen jälkien herättävän epämieluisaa huomiota naapurustossa.
  5. Tulen hyvälle mielelle musiikista, jota kutsun roskacountryksi. Siis sitä kaikkein kaupallisinta ja turhinta renkutusta, mitä kliseisemmät sanat, sen parempi (avainsanoja ovat esimerkiksi: God, Jesus, grazy, fool, love, truck, four-wheel ja baby) . Kuuntelen keittiössä countrya nettiradioista ja laulan epävireisesti. Vielä perhe ei ole ulkoistanut minua. Korostan sanaa vielä. Viime yönä näin unta siloposkisesta countrylaulajasta, jonka musiikkivideoita olin illalla katsonut. Nauroin itselleni unessakin, koska olin niin iloinen, kun Scotty poikkesi meillä.
  6. Saan iloa Jane Austenista. Olin johonkin aikaan vähän riippuvainenkin hänen tuotannostaan, minulla oli koko ajan joku kirjoista lukemisenani, minulla oli auto-Austen niitä hetkiä varten, kun odottelin jälkikasvua harrastuspaikkojen  pihoissa. Englanninmatkamme kohokohta olisi ollut vierailu Janen haudalla, se oli kuulema hieman karmivaa silloisesta tuttavastani. Se on vielä käymättä, ensi kerralla sitten. Henry Tilney on suosikkini miespuolisista romaanihahmoista.
  7. Pidän maassa nukkumisesta, tulen tavallista virkeämmäksi, kun nukun maassa, voi siinä toki olla teltta ja makuualusta välissä, mutta niin että joku muhkura nyt kuitenkin tuntuu. Tunnen, että saan maasta voimaa, hörhöä? Ehkä vähän.
  8. Hyvä kahvi saa aikaan hyvää mieltä koko perheessä. Kammenpyörittäjä oli muutaman päivän pois kotoa ja ihmettelin, miksei astianpesukone hurissut koko aikana kuin kerran. Se johtui siitä, ettei kahvikuppeja ja vaahdotuskannuja tullut tiskiin lainkaan. Pojat ja minä emme keskenämme koske Andrejaan.
  9. Takuuhyvän mielen minulle saa lähettämällä minut matkalle, mitä pitemmäksi aikaa, sen parempi. En ole koskaan vielä halunnut jo kotiin matkalta ja parasta on aina se, kun on vielä menomatkalla. Lakikorkeudesta takaisin kääntyminen on vähän masentavaa ja tuntuu, että tässä tämä nyt oli. Mutta kun on edessä vielä pitkä jono päiviä, jolloin voi mennä vain eteenpäin, siitä saan vapauden tunteen, josta pidän. En halua tietää missä olen viikon kuluttua, huomistakaan ei tarvitse tietää kovin tarkkaan. Tie ja horisontti (sekä pieni myönnytys: GPS, joka sanoo haaveksivalla äänellä: Aja suoraan eteenpäin kiertoliittymästä, kolmas erkanemiskaista), siinä on tarpeeksi.
  10. Ennen kaikkea pidän tuliaisista. Saan hyvää mieltä ostaessani tuliaisia, tai kerätessäni niitä, ilmaisiakin asioita. Ja tietysti pidän siitä, että saan tuliaisia. Sunnuntaina me kaikki saimme tuliaisia, kun Kammenpyörittäjä tuli kotiin reissusta pienellä sievällä kulkupelillä. Esikoinen sai meetvurstia ja nuorempi prinssintaalereita. Minä sain viisi litraa oliiviöljyä ja kymmenen vaniljatankoa, sekä pullon Yeni Rakia. Mitä muuta voi perhe toivoa? No sen kahvikoneen käyttäjän kotiin! 

8 kommenttia:

  1. Sykähdyttävä ja elämänmakuinen lista! Oli ilo lukea!

    Vain yhdestä olen täysin eri mieltä: varpaiden pitää olla lämpimät. Aina. Villasukat on mun parhaat kaverit kotona ja reissussa, yöllä ja päivällä.

    Täysin samaa mieltä olen maan antamasta voimasta. Minä tosin saan sen kynsien alle tunkeutuvan mullan kautta. Ei hörhöä, täyttä totta.

    VastaaPoista
  2. Mainio lista! Tästä oppikin sinusta paljonkin ,tuli sympaattinen vaikutelma(vaikka se on jo muutenkin tullut) Varvaskohta nauratti;D
    Scotty? Viime vuoden American Idol? Hyvä ääni hänellä onkin,ja vielä ollakseen niin nuori.

    VastaaPoista
  3. Hannele: Kiitos:) Jalkojen lämpötila kyllä jakaa ihmiset kahteen leiriin, ei ole oikein välimuotoja:) Ja ilmeisesti palelemisestä pitää vähemmistä.

    Yaelian: Kiitos sinullekin. Juuri tästä poikasesta tulin uneksineeksi:)

    VastaaPoista
  4. Ihana hyvän mielen lista ja persoonallinen sellainen :) Tosi kiva lukea tällaisia postauksia! Haaste otettu vastaan :)

    VastaaPoista
  5. Heidi: Kiva, että otit haasteen vastaan, kiitos:)

    VastaaPoista
  6. Oi, vau, haaste vastaanotettu! Sinun tarinoitasi oli todellakin ilo lukea. Hienoja juttuja!

    VastaaPoista
  7. Hei kiitos! Oikein mukava kirjoitustehtävä - vaikka sinä kirjoitat aina niin hauskasti ja sykähdyttävästi, että asetat riman korkealle! Ehkä lähden ihan eri linjoille omassani. Ja tottelematon olotila minullakin. ;)

    VastaaPoista
  8. Kotiharmi: Kiitos, kävinkin jo lukemassa listasi, mukavia iloja löysit!

    Saima:Kiitos sinulle, jään jännityksellä odottamaan listaasi. Jos et vielä käynyt Minervan listaa lukemassa, käy ihmeessä, samoin sen jälkeiset postaukset, etenkin cv oli mahtava:) Häntä lukiessa tuntuu aina, ettei pitäisi itse kirjoittaa sanaakaan, niin on sanat aseteltu upeasti.

    VastaaPoista