tiistai 27. joulukuuta 2011

Varautumista sähkökatkoon

Talvimyrsky koettelee Pohjolaa, eilinen meni meiltä ohitse mietona, tänään sitten rytisee enemmän. Asumme paikassa, joka on melkoisen altis sähkökatkoille. Toissakesän helteiden aikaan ukkosmyrsky vei meiltä sähköt puoleksitoista vuorokaudeksi. Silloin emme ehtineet varautua, olimme ilman vettä koko katkon ajan, sillä saamme veden omasta porakaivostamme syvältä maan alta, milläpä muulla kuin sähköpumpulla. Sittemmin olemme varautuneet paremmin. Viime kesänä uuden kasvihuoneen myötä meillä olikin jo hyvätköt vesivarastot, lähinnä vessanhuuhteluvettä olisi riittänyt, mutta juomavettäkin pidimme kanistereissa.
janon yllättäessä
Tänään alkoi räpsyä illan pimetessä, vielä sähköt eivät ole katkenneet. Sähköyhtiön sivuilta näkee, miten jokapuolelta lähistöltä asiakkaat ovat sähköttä. Laskimme vettä ruokatarkoituksiin ja isoon tynnyriin, joten ei tarvitse heti vessankäytön kanssa olla säästäväinen. Vilu ei uhkaa heti, kun ulkolämpötila on plussan puolella ja ruokiakin voi nostaa ulos peiteltynä. Jääkaapin ovea aukaistaan katkon sattuessa mahdollisimman harvoin. Meillä on onneksemme kaasuliesi, joka tikulla sytyttämällä kyllä pelittää, mutta viihdepuoli vaikenee, telkkari ja netti (mokkulaa lukuunottamatta) hiljenevät, pimeää tulee, kun sähköt katkeavat. Kynttilöitä on näin joulun aikaan muutenkin esillä runsaasti, nostelin niitä eripuolille taloa nyt varuilta lisää. Kaikki, jotka olivat suihkun tarpeessa, ottivat sen nyt ja sitten vain toivotaan parasta!

valoa pimeään
Kun on tottunut elämään mukavuuksien keskellä, on aluksi hieman avuton, jos joku oleellinen asia puuttuu. Meillä juuri sähkö on se tekijä, koska sen puute katkaisee vedenkin. Mutta kun vähän aikaa pörhentelee olematonta selviytymisturkkiaan, sitä kyllä pärjää. Vallankin kun taloudessa kaikki ovat terveitä ja omatoimisia, ei ole pikkulapsia eikä vuoteenomia, eikä talon päälle ole kaatunut massiivista kuusta. Olemme paljon matkailleet telttamajoituksessa ja pitäneet ruokataloutta muutamassa pesuvadissa ja kylmälaukussa, keitelleet retkikeittimellä ja tinkineet mukavuudesta omasta halustamme. Paluu sellaiseen onnistuu kyllä pakonkin edessä, kunhan mitään tärkeää ei mene rikki, eikä kukaan ole satuttanut itseään.

Minusta on hyödyllistä miettiä jo hyvän sään aikaan, miten voisi parhaiten selvitä poikkeustilanteissa, ei pelkästään pienten myräköiden osuessa kohdalle.

tärkeä varmuusvarasto

7 kommenttia:

  1. Terveisiä täältä kynttilänvalosta! Katko on kestänyt nyt muutaman tunnin. Vähän huolettaa juustot ja muut, muuten ei mitään hätää kun ei pakkanen uhkaa. Pahempi maaseudun asukkailla, kun siellä voi olla monen päivänkin katkot. Mun varautuminen sähkökatkoon oli tasan nollaluokkaa, luulin et tää ois jo ohi, mutta iskikin uusi tyrsky!

    VastaaPoista
  2. Hui, netittömyys on kamalaa!
    En muista, että meillä olisi JKL:n kotona ollut koskaan sähköt poikki, talvella voisi tulla aika pian vilu jos keskuslämmitys menisi poikki.

    VastaaPoista
  3. Ankerias: Meillä kävi tuuri, vain kerran illalla pätkähti sähköt poikki,tosin melko pahassa paikassa, The Royle-familyn erikoisjakson parhaassa kohdassa! Onneksi sitä saattoi jatkaa, kun virta kytkeytyi:) Kestikö teillä pitkään? Meillä ystävillä muutaman kilsan päässä arvelivat illalla ainakin vuorokauden vielä vievän.

    luimupupu: Meillä ollaan sen verran syrjässä, että helpommin meneekin sitten hankalammin sähköt, on joko puita linjoilla tai joku muuntamo kärähtää. Mutta nyt taidettiin päästä kuivin jaloin. Tunnetaanko tehokkaassa Sveitsissä sähkökatkoja ollenkaan? :))

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti eivät sähkökatkot pääse liikaa häiritsemään.Täällä kotikadullani oli kuukausi sitten illalla 4 tunnin sähkökatko,ja se tuntui kamalalta,etenkin kun oli pimeää.Yhtäkkiä sitä huomasi,miten avuton sitä onkaan ilman sähköä.Onneksi olin puhelimeeni ladannut pari kirjaa,joita pystyy pimeässäkin lukemaan:)

    VastaaPoista
  5. Yaelian: Toistaiseksi olemme välttyneet katkoilta, pitää koputtaa puuta:)

    VastaaPoista
  6. ABC-helvetin pizzaa klo 23.30 yöllä, kun teki mieli jo lämmintä ruokaa! Olin kyllä päättänyt boikotoida koko ketjua, mutta nälkä voitti. Jyväskylässä oli tuohon aikaan auki vain pikaruokapaikkoja. Yllättävän hyvää vuohenjuustopizzaa, kun lisäsin siihen paljon oreganoa ja tabascoa :-))

    VastaaPoista
  7. Karmiina: Pizza nyt on hyvää, kunhan on vain riittävä nälkä:)

    VastaaPoista