tiistai 20. joulukuuta 2011

Pull apart-leipä


Olen innostunut viime päivinä selaamaan erilaisia blogigallerioita, tai sellaisiksi niitä kutsun. Sivustoja joissa on tuhansia ruokakuvia ja kuvien takaa löytyy blogeja pullollaan ohjeita erilaisiin ruokiin. Erityisesti olen tykästynyt nyt foodgawkeriin. Muistaakseni sitä kautta eksyin tänne, kun huomioni oli alkanut kiinnittyä leivonnaiseen, jota kutsutaan pull apart breadiksi. En ollut aiemmin kuullut sellaisesta puhuttavankaan, mutta muutama sopiva kuvasarja kertoi kyllä enemmän kuin tuhannet sanatkaan.

pois kun leivotaan
Onhan bostonkakussa jotain samaa ja korvapuustissakin, kummassakin taikinaa on kääritty rullalle ja paistetusta leivonnaisesta on mukava nyhtää suikaleita. Monissa ohjeissa on käytetty paljon kanelia, joten leivonnainen on tosiaan sukua korvapuustille, mutta erityisesti ihastuin leipään, jossa on täytteenä juustoa ja yrttejä. Mielikuva lämpimästä leipäkimpaleesta, josta saa irrotettua pehmeitä suikaleita vaikka keiton kaveriksi, miellytti minua kovasti.

Koska tiedän (lue:luulen/toivon) olevani parhaimmillani viimetipassa, olen siirtänyt jouluruokapuuhat lähemmäs loppuviikkoa. Tänään on hyvä päivä kokeilla leivänleipomista tällä minulle uudella tekniikalla. Taikinaan tuli:
  • 3,5 dl lämmintä maitoa
  • puoli pakettia hiivaa
  • noin 500 g vehnäjauhoja
  • ripaus suolaa
Maito lämmitetään ja sen joukkoon sekoitetaan hiiva, suola ja jauhot (lisäsin myös pienen lorauksen öljyä). Taikina sekoitetaan kimmoisaksi ja sen annetaan kohota kaksinkertaiseksi. Kohonneesta taikinasta päästetään ilmat pois mosauttamalla sitä nyrkillä ja taikina työstetään 16  (alkuperäisohjeessa 12) palaksi, jotka pyöritetään palloksi. Kukin pallo kaulitaan lättyseksi. Täytteeksi laitoin:
  • Manchego-juustoa raasteena
  • timjamia ja oreganoa
Joka lättyselle laitetaan pieni keko juustoraastetta ja yrttisilppua ja lätty taitetaan puolikuuksi, jonka reunat painellaan haarukan piikeillä kiinni. Puolikuut nostellaan hieman limittäin voideltuun leipävuokaan ja pinta sivellään kevyesti sekoitetulla kananmunalla. Paistetaan 190 asteessa noin 30-40 minuuttia. Annetaan hieman jäähtyä, revitään suikaleiksi ja nautitaan voisipauksen kera.


9 kommenttia:

  1. Onpa hauskan tuntuinen leivonnainen. Olen joskus tehnyt retkievääksi sämpylätaikinasta ricottalla ja yrteillä täytettyjä korvapuusteja, tuohan sopisi pöydässä syönnin lisäksi myös retkikäyttöön.

    Täällä valmistaudutaan vajaan viikon jouluretkeen - lumi (jota tulee taivaan täydeltä) jää tänne, me lähdemme Helsingin kautta vanhempien luo.

    VastaaPoista
  2. luimupupu: mukavan pizzainen maku leivässä oli, tuoreet yrtit olisivat varmaan vielä parempia.

    Hyvää jouluista reissua teille! Täällä sataa lunta, mutta lämpimän puolella on keli, saa nähdä pysyykö lumi...

    VastaaPoista
  3. Onpa jännästi tehty leipä ja varmaankin hyvää noilla täytteillä.Olen itsekin joskus tehnyt juustolla ja oliiveilla täytettyä leipaa,mutta en ihan noin.

    VastaaPoista
  4. Yaelian:Vähän työläs tuo oli verrattuna siihen, että leipätaikinan vaan mätkäyttää vuokaan ja paistaa, mutta kiva kokeilu ja oli nätin näköinen:) Voisi olla vaikka tuliaisleipänä kiva. Jauholaatuja voisi myös vähän säätää, harvoin tulee tehtyä enää ihan silkkaan vehnään.

    VastaaPoista
  5. Jostain syystä luin moneen kertaan tuosta otsikosta 'pulla art'. Ajattelin ensin, että onko tämä nyt latte artista leivonnaisiin muokattu suuntaus...:D Tekstistä sitten itse sisältö paljasti lukihäiriön onneksi. Näyttää kyllä herkulliselta ja menee ehdottomasti kokeiltavien listalle.

    VastaaPoista
  6. lintsi: taidetta en sentään tainnut tehdä:)) Mutta aion kokeilla sellaista pullaisempaakin versiota, just kanelin kanssa. Ja jossain oli pieninä kateleipinä ja varmaan toimisi rengasvuoassakin.

    VastaaPoista
  7. Mä oon tehnyt sitä pulla versiota, mutta tämähän on tosihyvä versio kans!

    VastaaPoista
  8. Kaunis sormus, näyttääpä jotenkin tutulta. :)

    Tässä on taas nuo äitein opit, sormukset pois kun aletaan leipomaan. Mä kyllä otan aina kellot ja korut pois, teinpä mitä ruokaa vaan...

    VastaaPoista
  9. Nanna: Tänään tämä leipä viipaleiksi leikattuna toimii myös vielä, maistuu kyllä vielä enemmän pizzalle...

    Tusla: tykkään sormuksesta ihan älyttömästi, aluksi se värjäsi ihoa, muttei enää. Se tosiaan pitää keittiöpuuhien ajaksi ottaa pois, on niin leveä, että alle jää kosteutta ja kaikkea likaa muuten.

    VastaaPoista