torstai 17. marraskuuta 2011

Marraskuun kolmantena torstaina


Jo vuosien ajan, emme edes muista kuinka kauan, olemme ostaneet marraskuun kolmantena torstaina myyntiin tulevaa viiniä, Beaujolais Nouveauta. Useimmiten työvuorolistaakin on saatu sen verran fiksattua, että viiniä on päästy kyseisenä iltana maistamaan, joskus on pitänyt odottaa seuraavaan päivään. En yritä teeskennelläkään viiniasiantuntijaa, enkä ala analysoida viinejä, vaan tyydyn siihen, että minulle tässä tärkeämpää on happening kuin viinin ominaisuudet tai satovuoden laatu. Joskus uusi viini on ollut marjamehumaista, kerran olen onnistunut maistamaan banaanin, jollakin kertaa yksi pullo unohtui kaappiin ja joulun tienoilla totesimme sen olevan sillä rajalla voiko sitä enää juoda. Olen aina ollut lapsekkaan ilahtunut pullojen etiketeistä, tälläkin kertaa kumpikin Alkon maahantuoma viini on hauskannäköisessä pullossa, minulta muovipullokin saa plussaa ja kierrekorkki on tämän lajin viinissä enemmän kuin paikallaan.

Kokkauspuolen hiljaiselo blogissa on päättymässä, sillä menin ottamaan vastaan  Uuden Mustan järjestämän juureshaasteen. Kohdalleni sattui pelottava palsternakka. Tänään kaupasta mukaan lähti mojovia palsternakkoja, joiden kimppuun on tarkoitus lähipäivinä käydä. Saa nähdä kuinka minun käy. Ehkä otan tämän Myth Busters-hengessä, failure is always on option.

18 kommenttia:

  1. Minä kävin palsternakka-korkeakouluni v. 2006 alkukesästä Botton Villagessa. Viikko viikolta vihannesvajan valkoima pieneni ennen uutta satoa, ja lopulta koko kylä söi palsternakkaa ja hillosipuleita kasvislisäkkeinä. Siinä tuli kokeilleeksi yhtä sun toista palsternakkareseptiä.

    VastaaPoista
  2. Minulla ei juuri ikinä ole tapana käyttää palsternakkaa ruoanlaitossa. Jotenkin se ei vain kaupassa hyppele silmilleni, huutele, että osta minut! Mutta nytpä on hyvä tilaisuus ottaa selkoa, miten sitä on hyvä käyttää:)

    VastaaPoista
  3. Meillä ei ole palsternakkaa;( on vaan persiljajuurta,joka on paljon kuivempi juures.Beaujolais Noveauta juhlitaan täälläkin;paikallisia on 3 viinitilalta,ja tulevat ensi yönä keskiön jälkeen kauppoihin ,joten ehkä taidan huomenna ostaa pullon.

    VastaaPoista
  4. Minullakin toivottavasti kommentointihiljaisuus alkaa vähitellen loppua... Vaikka viinistä ja erityisesti ranskalaisesta viinistä pidänkin, niin jotenkin en ole ikinä oikein oppinut suuresti nauttimaan beaujolais'ta. Ymmärrän kyllä, mistä ihmiset siinä pitivät, mutta mutta... Onpa tässäkin elämässä sitten vielä jotain opittavaa.

    VastaaPoista
  5. Yaelian: onko se persiljajuuri paljon käytetty? Minulle se on ihan vieras.

    lintsi: minulle tämä kyseinen torstai on tosiaan enemmän hauskuusjuttu, kuin vakavaa viininharrastamista:)

    VastaaPoista
  6. Itse olen sitä ostanut vain kerran,ja käytin raasteena salaattiin.Taitavat täällä käyttää sitä paljon keittojuureksena.

    VastaaPoista
  7. Iso kiitos - jotenkin ajattelin, että viinimehupäivä on vasta viikon päästä. Onneksi toinen kokki ehti vielä lähteä kauppaan!

    Kannattaa käydä katsomassa palsternakkoja Ekolosta tai Katriinan kaupasta, "tavalliskauppojen" viikkoja muovissa olleet juurekset maistuvat helposti kitkerälle.

    VastaaPoista
  8. luimupupu: hyvä kun vielä ehditte nuorviinin pariin:)

    Ostin jo nakat, niillä mennään vaikka puulta maistuis:))

    VastaaPoista
  9. Mahtavaa, olen nykyään ihan palsternakkafani, mutta laitan sitä vain muutamalla itseään toistavalla tavalla eli jään innolla odottamaan uusia reseptejä.

    VastaaPoista
  10. suolaajahunajaa: Vähän reilua kerätä paineita:)) On minulla jo vähän haisua, mitä niistä pötkylöistä teen, mutta voi olla, että suunnitelmat vielä muuttuvat. Minulle usein käy niin.

    VastaaPoista
  11. Niin käy minullekin, yleensä myös viikonlopun ruokalista muuttuu kolmeen kertaan viikon aikana ;-)

    Pieni paine panee yrittämään parastaan ;-)

    VastaaPoista
  12. Nuorviini onkin Beuajolaisille hyvä nimitys. Minulle se uppoaa myös lähinnä hauskana markkinointijuttuna, itse juoma ei oikein maistu. Mutta on sitä tullut kaikenlaisia nuorviinijuhlia nähtyä elämänsä aikana. Ja hauskaa on ollut!

    Palsteri on viehko juures ja jää usein vähän muiden varjoon. Jotenkin muistelen, että joskus olen saanut vaniljalla maustettua palsterikeittoa...

    VastaaPoista
  13. suolaajahunajaa: Meillä miesväki yleensä tyytyykin siihen, että ruokalajin lopullinen luonne selviää lautasella, sillä sitä aikaisemmin se ei ole aina tiedettävissä:)

    Tusla: Pimeä marraskuu juuri kaipaakin nuorviinihulluttelun kaltaista juttua. Toki se on bisnestä ja sillä tehdään rahaa, mutta täällä lopukäyttäjäpäässä tahdon ottaa asian hauskuutena, en otsa rypyssä viiniä suussa purskutellen, saati poissylkien:D

    VastaaPoista
  14. Sanoisin myös, että beaujolais-viinit on ihan kiva syy järjestää pienet illanistujaiset keskelle harmattua. Itse myös tykkäsin näistä viineistä, yleensä en juo punaista lainkaan ja Beaujolaisiakin pääsin torstaina ensimmäistä kertaa maistamaan.
    -Papu

    VastaaPoista
  15. Minut myös usutettiin palsternakkahaasteen kimppuun. Mutta hauska joutua/päästä kokeilemaan jotakin, mitä muuten ei tulisi suinkaan tehtyä.

    Täällä tuli korkattua pullo nuorikkoa eilen. Plussaa muovipullosta (= siitä että sen voi palauttaa tuohon lähikauppaan).

    VastaaPoista
  16. Jii ja Nti Papu: me olimme eilen kekkereissä,jonne veimme nuorviiniä ja hyvin maistui kavereille, oli omiaan siihen pimeää marraskuiseen iltaan:)

    Riikka: Minun pitäisi tänään palsternakkojen kimppuun käydä, vielä on vähän epävarmaan mitä niistä koitan tehdä:) Mukavia tämmöiset haasteet, ensimmäinen mihin osallistun.

    VastaaPoista
  17. Oot laittanut blogin uuteen kuosiin. Hieno!

    VastaaPoista
  18. Ankerias: Kiitos, vielä taustakuvan kun saa sellaisen, mistä pyöräilykin ilmenee. Mutta tämä vaaleampi kokonaisuus tuntuu mukavalta:)

    VastaaPoista