maanantai 22. elokuuta 2011

Tapaksilla jatketaan


Tänään napostelimme pyöräilynkatsomisen lomassa tuunattuja taateleita. Taateleihin leikataan pitkittäin viilto ja kivi otetaan pois. Tilalle laitetaan veitsenkärjellinen sinihomejuustoa, meillä oli kaapissa Saint Agur-nimistä ranskalaista juustoa, josta minäkin sinihomejuustovastaisena ihmisenä pystyn sanomaan, että se on hyvää. Taatelin kylkeen laitetaan ohut viipale säilöttyä pepperonia ja ympärille kääritään viipale serranonkinkkua. Kinkkuviipale on hyvä leikata pitkittäin kahteen osaan, jolloin yhdestä viipaleesta riittää kahden taatelin kääreeksi. Taatelit laitetaan uuniin 190 asteeseen noin kymmeneksi minuutiksi ja nautitaan samantien viinin kanssa.

Vueltan toisen päivän reitti oli luonnehdittu tasamaan etapiksi, mutta totuus oli toisenlainen. Kirijunat eivät toimineet, kun ylämäet näyttivät yllättävän joukkueet. Mark Cavendish jäi kärjestä eikä ollut mukana loppukirissä, hän sijoittui sijalle 159. Puolan kisasta tutuksi tullut Marcel Kittel sentään ehti maaliin kolmantena. Etapin voitti Christopher Sutton Sky-tallista. Tänään Mark Cavendish jäi jo pääjoukostakin. Pablo Lastras Movistar-tallista piti pintansa irtiotossa ja voitti tämänpäiväisen kolmannen etapin. Hän siirtyi myös kokonaiskilpailun johtoon ja sai ylleen punaisen paidan.

Huomenna pyöräilyentusiastikkojen iloksi alkaa toinenkin etappikilpailu, nimittäin Pro Cycling Challenge Yhdysvalloissa. Siellä kisaavat niin Schelckin veljekset, Ivan Basso kuin Cadel Evanskin. Jälkilähetykset alkavat tulla ennen Vuelta-lähetystä.



4 kommenttia:

  1. Minäkin voisin kattella pyöräilyä, jos eväät on näin hyviä!

    VastaaPoista
  2. Nanna: nuo pallerot olivat hyviä vielä jäähtyneinäkin, mutta ihan tosi täyttäviä! Ei paljon iltapalaa ole tarvinut, kun muutamat taatelit pisteltiin poskeen:))

    VastaaPoista
  3. Vesi herahti kielelle, kun luin reseptisi. Ihanaa!

    VastaaPoista
  4. Miten sattuikaan, että K-supermarketin euron hedelmissä oli taateleita. Tarttui kyytiin ihan tämän postauksen ansiosta. Tarttui tietysti vähän muutakin...

    VastaaPoista