maanantai 29. elokuuta 2011

Mejillones a la Marinera

Etappikilpailu Pro Cycling Challenge USA:ssa päättyi Denveriin Levi Leipheimerin voitoon. Vueltassa oli lepopäivää edeltävä aika-ajoetappi.  Christopher Froome Sky-tallista nousi kokonaiskilpailun kärkeen ollessaan tänään aika-ajon kakkonen. Keskiviikkona kilpailu jatkuu vuoristoetapilla, joka päättyy vuorenhuipulle.

Olemme keitelleet sinisimpukoita joitakin kertoja, useimmiten voita ja kermaa säästämättä, mutta nyt kokeilimme simpukoita espanjalaiseen tapaan. Perheestämme löytyy vain kaksi simpukoista välittävää, joten yleensä keitämme niitä aikuisille alkuruoaksi tai kahdenkeskiselle iltapalalle. Ohje alkaa tavanomaiseen tapaan, jossa simpukat pestään ja parrat nyhdetään pois, rakosellaan olevia simpukoita napautetaan pöydän kulmaan ja jolleivat ne kiireen vilkkaa mene kiinni, päätyvät kompostiin. Myös kuoreltaan rikkinäiset simpukat hylätään heti tässä vaiheessa.

Pataan lorautetaan hyvää espanjalaista oliiviöljyä ja sen annetaan kuumentua. Öljyyn lisätään muutama pyöräytys mustapippurimyllystä ja kun pippurimurska alkaa lupaavasti kihistä öljyssä, siihen lisätään pari ripausta hyvälaatuista suolaa ja kuivaa valkoviiniä sen verran, kuin arvelee simpukoiden tarvitsevan keittyessään. Niiden ei tarvitse peittyä liemeen, muttei myöskään haukkoa kuivillaan. Kun viini alkaa kiehua, mukaan lisätään 10 halkaistua kirsikkatomaattia, muutama valkosipulinkynsi viipaleiksi leikattuina, yksi pieni sipuli suikaleina ja pieni nippu korianteria silppuna. Lopuksi simpukat päälle ja reipas sekoitus, että muut ainekset sekoittuvat simpukoihin. Kansi päälle ja annetaan kiehua muutamia minuutteja, 5-6 suunnilleen. Kun simpukoiden kuoret ovat auenneet, ovat simpukat valmiit nautittaviksi leipäpalan ja kuivan valkoviinin kanssa. Ensimmäisen simpukan kun nappaa kuorestaan, saa kuoresta kätevät pihdit, joilla seuraavat herkut, simpukat ja tomaatinpuolikkaat on helppo kalastaa.

9 kommenttia:

  1. Mmmm, kuola valuu....

    VastaaPoista
  2. luimupupu: niin kävi täälläkin! Oletko koskaan täällä meilläpäin saanut ostaaksesi muita eläviä simpukoita kuin näitä siniksiä?

    VastaaPoista
  3. No niitä niitä sinun kaimasimpukoita :)

    VastaaPoista
  4. Hannele: vain jäätyneitä meikäläisiä olen nähnyt, en elävänä koskaan! Siis täällä keskellä maata, saako niitä teiltä, Stokkalta varmaan (en yhtään kateellisena:)))

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa jälleen ihanalta!

    Minä olen ostanut pelkästään sinisimpukoita täälläpäin, enkä ole hoksannut muita edes tiirailla, josko niitä löytyisi tuoreina. Laitan joskus myöhemmin viestiä mikäli löydän muita, voit sitten Helsinki-reissulla käydä hakemassa ;)

    VastaaPoista
  6. Hiidenuhma: kiitos, nämä olivat kyllä tosiaan herkullisia, voisimme jopa sanoa että parempia kuin kerman ja voin kera, mikä on paljon nöyrrytty! Olisi kiva kuulla, jos on vinkkejä tässä aiheessa. Käydään kuitenkin ajoittain isolla kirkolla.

    VastaaPoista
  7. Eipä ole J-kylässä muita näkynyt. Sokoksella oli viime marraskuussa (tarkastin jutuistani) kaimojasi tuoreena, mutta ilman kuoria ja "punaista lihaa".

    VastaaPoista
  8. luimupupu: oikeastaan hyvä kuulla, ettei mitään ole saatavilla, sillä harmittaisi, että olisi ollut, mutten ole älynnyt hommata:)) Mutta olen katsonut sokkarilla niitä mereneläväsettejä, sellaisen varmaan hommaan, kun paella on tekeillä.

    VastaaPoista
  9. Vaikuttaa herkulliselta :). Ja kermattomuus on vaan plussaa, sopii meidä Mr Maidottomallekin.

    VastaaPoista