torstai 14. heinäkuuta 2011

Kuhaa meuniere Ranskan vallankumouksen vuosipäivänä


Minulla on kuhan kanssa vähän hankala suhde, emme ole toistemme suurimpia faneja. Tänään kuitenkin päätin kokeilla kuhan laittamista myllärin tapaan. Ranskassa käytetään yleisesti merianturaa tähän ruokalajiin, mutta mikäli kirjaani on uskomista, kuha käy tähän hyvin. Tänään oli kaupassa eilen pyydettyä lähes lähikuhaa, joten se vielä innosti kokeiluun.
  • 100 g kirkastettua voita
  • 4 kuhafileetä, noin 150 g kukin
  • vehnäjauhoja
  • suolaa
  • 20 g kylmää voita
  • 3 rkl hienonnettua persiljaa
  • 1 sitruunan mehu
Ensin kirkastetaan voi. 120 g voita sulatetaan kattilassa miedolla lämmöllä ja kaadetaan  korkeaan lasiin. Kun valkoinen hera on laskeutunut astian pohjalle, kaadetaan kirkas keltainen osa toiseen astiaan. Kalafileet kuivataan ja käännellään suolalla maustetuissa jauhoissa. Fileet paistetaan kirkastetussa voissa, pari minuuttia kummaltakin puolelta ja siirretään lämmitetylle vadille odottamaan. Lisää paistinpannulle kylmä voi ja persiljasilppu ja freesaa hetki. Lisää sitruunamehu ja anna kastikkeen hieman ruskistua. Kaada kuuma voikastike lämpimien kalafileiden päälle ja tarjoa heti.

Höyrytin kalalle seuraksi kotimaisia uusia siikli-perunoita ja hain salaatinlehtiä lautaselle. Neuvot ruokaan otin tutusta Hans Välimäen kirjasta Ranskalaista ruokaa Hansin tapaan. Tällä kertaa kyllä voi sanoa, että ainakin minä pidin kuhasta, vaikkei tunne olisikaan ollut vielä molemminpuolinen. Ilmeisesti se runsas voi oli annoksen salaisuus, niin myös Hans kirjassaan vakuuttaa.


Tour de Francessa ajettiin aito vuorietappi Pyreneillä, yksi nousuista oli legendaarinen Col du Tourmalet.  Luz-Ardiden oli starttipaikkana ja  Cugnaux 211 km myöhemmin maalina. Kuuluisa katselija Piru myös oli bongattavissa. Viimeisen nousun viimeiset kilometrit olivat yhtä kyttäilyä ja nykäisyjä. Euskatelin Samuel Sanchez saavutti ensimmäisen Tour de France-etappivoittonsa ja Thomas Voeckler edelleen pitää kuin pitääkin keltaisen paitansa.

ps. Onnea Äiti!

3 kommenttia:

  1. Voi miten ihanalta kuulostava ruoka, tosin olen kuha-fani jo alun alkaen, eli ehkä vähän puolueellinen. Tästä ruuasta oli kiva kuvaus siinä Julia Childin kirjassa My life in France.

    VastaaPoista
  2. sauvajyvänen: Olen tyytyväinen tämänkertaiseen kuhakokeiluuni, vaikka muutama ruotokin eksyi poikalapseni annokseen. Persiljavoikastike oli aivan ihanaa!

    VastaaPoista
  3. Persiljavoikastike ja kuha kuulostavat taivaallisilta! Nam!

    VastaaPoista