keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Aatonaatonaatto(ko?)


Nyt on enää kolme yötä nukuttavana ennen Tour de Francen alkua. Päässäni sinkoilee ajatuksia siitä, mitä ruokia kokeilen, miten perhe ruokitaan tulevien kisaviikkojen ajan. Mutta kuten olen jo tunnustanut, minusta ei ole suureellisten suunnitelmien tekoon, mieluummin menen päivän kerrallaan, vaikka vähän tuli hännän alla. Ainakaan ei ole tylsää!

Touriin osallistuvien ajajien lista alkaa olla jo melko hyvin muotoutunut. Suosikkejani on mukana pilvin pimein, mukaan 3471 kilometrin mittaiseen kilpailuun lähtevät niin Alberto Contador, molemmat Schleckin veljekset, Alexandre Vinokourov, Mark Cavendish, Tyler Farrar kuin Cadel Evanskin. Yhtään suomalaista ajajaa ei listoilta löydy, kuten jo Giron aikaan saimme tietää.

Olen laskuissani vähän epävarma, onko Ranska meille tutumpi maa vierailukertojen perusteella kuin Italia, mutta ajallisesti olemme tainneet viettää enemmän aikaa Ranskassa kuin keväisen ruokahaasteen Italiassa. Olemme moninkertaisesti todistaneet, että ranskaa osaamattakin maassa selviää aivan mainiosti. Kun saa muutaman kohteliaisuuden pullautettua suustaan, riittävät elekieli ja englanti hymyllä höystettyinä toimii oikein hyvin.


Emme ole kovin paljon syöneet ranskalaisissa ravintoloissa, enimmäkseen sen vuoksi, että lasten ollessa pieniä olimme aina väärään aikaan ruokaa vailla, joko lounasaika oli ohitse tai sitten illallisaika oli vasta tuntien päässä. Muutenkin on ollut mukava kokata leiriolosuhteissa, sillä raaka-aineiden runsaus on huimaava. Summamutikassa ostetut kalafileet, nenää kutittavat juustot, tuore leipä ja ihanat vihannekset ovat tehneet retkikokinkin elämän helpoksi. Ranskalaisille ruoan maku ja näkö tuntuvat olevan niitä tärkeitä asioista, he eivät pyri valtameren takaisen maan "ton"-kulttuuriin, ruoan ei tarvitse olla rasvatonta, sokerintonta, hiilaritonta (mautonta, sillä se on usein lopputulos). Tällä mentaliteetilla minäkin mielelläni laitan ruokaa.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Kampasimpukka, otto 2


Olen verraten kokematon merenelävien kokkaaja. Sinisimpukoita olen keitellyt useaan otteeseen ja kuningasravun jalkoja kesyttänyt pariin kertaan. Mustekalat ja osterit ovat täysin harmaata aluetta. Kampasimpukoita olen kerran aikaisemmin laittanut ja tulos oli joko liian raakaa tai liian kypsää, emme oikein päässeet yhteisymmärrykseen, kuinka siinä kävi. Kohtelias perhe söi grilliin jämähtäneet ja siitä väkivalloin nyhdetyt simpukkaparat mukisematta, mutta kehumatta, jälkimmäinen on tietysti aivan oikein tehty. Tänään aamulla pakastinta tonkiessani osui silmiini pieni pussi kampasimpukoita, siinä siis meille alkuruoka. Teineille oli varattuna jokiravun pyrstöjä paahtoleivällä, jolleivat kampasimpukat houkuta.

Annoin simpukoiden sulaa rauhalliseen tahtiin, keittelin samaan aikaan ystäväni raparperipöheikön viime kesäisiä antimia mehuksi, pakastin on aivan liian pullevassa kunnossa ja koitin tehdä sinne kolosta, sillä marjapensaiden sato valmistuu hyvää tahtia. Viisi litraa suloisen makuista raparperimehua on nyt odottamassa loppukesän rippijuhlia.

Ostamani kampasimpukat olivat oikein pikkuruisia, peukalonpään kokoisia. Kuivasin sulaneet pallerot ja marinoin niitä hetken limen mehun ja oliiviöljyn seoksessa. Otin ne marinadista ja kuivasin uudelleen, ripotin päälle suolaa ja pippuria. Paistoin niitä molemmilta puolilta noin minuutin. Asettelin ne salaattipedille ja ripotin päälle lusikallisen oliiviöljyn ja limen mehun sekoitusta.

Simpukoista tuli oikein hyvän makuisia, emme vieläkään tiedä olivatko simpukat ensimmäisellä kerralla raakoja vai ylikypsiä, mutta nyt ne olivat oikeanlaisia. Teineistä nuorempi tahtoi ehdottamasti myös osansa ja hänkin piti tällä kertaa lopputuloksesta. 

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Lapsiluku normaali


Rippikoululaisemme on palannut leiriltään eikä ollut ainakaan nälkää siellä nähnyt, mikä on tietysti hieno asia. Kevyellä tenttaamisella olen saanut kuulla leirillä tarjotun hyvää ruokaa ja sitä oli riittävästi, eikä minun varmaan enempää tarvitse tietääkään. Kummasti tuo pikkuveljen kotiinpaluu vaikuttaa, isoveljenkin ruokahalu nousi välittömästi normitasolle, liekö jotain ikiaikaista veljeskilpailua, täytyy pitää huolta, ettei toinen vain saa enempää...

Kiireet eivät sen sijaan hellitä, eikä keittiössä ole ollut aikaa vietettäväksi asti. Tänään kuitenkin tein poikien lemppariruokaa, jonka ohjeen olen ottanut Rachel Allenin kirjasta Rachel´s Favourite Food at home. Englantilais-ranskalaisittain ruoan nimi on Parmesan Chicken Goujons, enkä edes kokeile lausua viimeistä sanaa. Ronskisti suomennan sen kanatikuiksi. Eikä tässä kanaakaan tietenkään ole, vaan broileria.
  • 600 g broilerin fileitä
  • 50 g vehnäjauhoja (ruisjauhot käyvät myös hyvin)
  • suolaa ja pippuria
  • 2 kananmunaa (laitoin kolme)
  • 100 g korppujauhoja
  • 50 g parmesanraastetta (enemmän, enemmän!)
  • 3 rkl öljyä
Lämmitin uunin 225 asteeseen ja öljysin uunipellille laitetun leivinpaperin. Leikkasin rintafileet 3-4 pitkittäiseen suikaleeseen. Otin tukevan muovipussin, johon arvioin kaikkien suikaleiden mahtuvan ja laitoin sinne jauhot ja mausteet, pyörittelin ne sekaisin. Vatkasin kevyesti kananmunat, tällä kertaa lisäsin yhden munan ohjeeseen verrattuna, aiemmin on meinannut loppua kesken. Kaadoin kananmunan laakeaan astiaan. Toisessa laakeassa astiassa sekoitin keskenään korppujauhot ja juuston, mukana oli myös pizzan teosta jääneen juustoraasteen jämätkin. Kippasin filesuikaleet jauhoiseen pussiin ja suljin tiiviisti ennen kuin aloin pyöritellä pussia (juu, silloin kerran en sulkenut...) niin, että suikaleet olivat kauttaaltaan jauho-mausteseoksessa. Sitten otin suikaleita pussista ja kastoin niitä ensin munaseokseen ja toiseksi korppujauho-juustomuruihin joka puolelta ja asettelin suikaleet pellille niin, etteivät ne olleet kiinni toisissaan. Paistoin kanatikkuja uunissa keskikorkeudella ensin 10 minuuttia toiselta puolelta. Käänsin teokseni ja paistoin toiset 10 minuuttia. Kannattaa tarkistaa kypsyys leikkaamalla suurin suikale poikki. Tarjolle nämä kanatikut päätyivät perunoiden ja salaatin kanssa.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

TV-kokkausta


Jos minulta kysytään, minkä kirjan olet viimeksi lukenut, on vastaus yleensä joku keittokirja. En lue niitä läheskään aina tiettyä ohjetta etsiäkseni vaan otan ja luen koko kirjan kannesta kanteen. Mitä suurempi, sen parempi. Tosin kookkaimpia opuksia ei kannata iltalukemiseksi ottaa, saa pian mustan silmän, kun kirja kaatuu päälle unen tullessa.

Keittokirjojen lisäksi harrastan TV-kokkiohjelmien katsomista. Minulla on monta suosikkikokkia (tai ruoanlaittajaa, eiväthän kaikki karismaattiset kauhanheiluttajat ole kokkeja lainkaan), joiden ohjelmia mielelläni seuraan. Mieluisimmat sarjat olen mahdollisuuksien mukaan hankkinut itselleni, Amazon on tässä hyvä apu. Useimmat sarjat olen kyllä ehtinyt jo nähdä BBC-kanavilta, mutta parhaat haluan katsoa uudelleen ja uudelleen. Jos vain aikaa riittää ennen Tour de Francen alkua, aion vilkaista Ranskaan liittyvät sarjat uudelleen, ainakin sieltä täältä. Muistelen, että Rick Steinin French Odyssey sisältää monia houkuttelevan näköisiä ruokia ja James Martin kokkaa Ranska-sarjassaan kokkikavereittensa kanssa vallan pätevän näköistä ruokaa retkiolosuhteissa. Kuvan pinossa näkyvä The Victorian Kitchen on muuten todella mielenkiintoista katsottavaa, iäkäs herttainen rouva laittaa ruokaa entisaikaiseen tapaan ja valottaa viktoriaanisen ajan keittiön saloja.

Viikonloppu meni taaskin juhlien merkeissä, nyt oli vuorossa rippijuhlia. Nämäkin lapsukaiset ovat humahtaneet pitkiksi neidoiksi kauniissa juhlaleningeissään, kyllä täti-ihmistä ihan sydäntä pakahtaa. Herkkuja ei taaskaan puuttunut ja sääkin armahti niin, ettei juhlaväki kastunut, vaikka kumpanakin päivänä vettä välillä ropisi. Omat kokkaukset ovat aivan pakkasen puolella, kukin on omatoimisesti kerännyt kaapeista jotain syötävää. Onneksi juhannus lähestyy ja on aikaa taas laittaa ruokaa vähän enemmän. Juhannuksen menu riippuu paljolti säistä ja niitähän nyt ei vielä oikein arvaa eikä tiedä. 

näyttääkö tutulta?

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kuka ottaisi jo aamupalaa?

Meillä on melko harvoin aikaa syödä yhdessä aamiaista. Työhönlähtijät yleensä hiipivät hiljaa ulos talosta epäinhimillisen varhain, elleivät ole tulleet yösydännä kotiin. Kouluaamuisin teineillä ovat jutut usein melko vähissä, kunhan kampeavat itsensä ylös, haukkaavat jotain ja raahautuvat bussipysäkille, siinä sitä saavutusta jo onkin.

Lomamatkoilla aamiainen on tärkeä, se antaa omanlaisensa sävyn päivään. Reissatessamme olemme oppineet, kuinka eri tavoin tähän päivän alun ateriaan suhtaudutaan eri maissa. Oma suhtautumisemme on sopeutuva, yleensä matkan ensimmäisinä päivinä paikalliset erikoisuudet maistuvat mainiosti, mutta pitemmillä reissuilla voi tulla jo töks-ilmiö. Etenkään amerikkalainen tapa ottaa donitsi tai kaksi jo ennen kuin silmät on kunnolla saatu auki, ei monena aamuna innosta. Jos oma keittiö kulkee mukana tai edes retkikeitin ja kylmälaukku, ovat mahdollisuudet heti laajemmat. Jääkaapilla varustettuun motellihuoneeseen tuomme usein omat jogurtit ja marjat paikallisista kaupoista. Jääkaapin puutteessa tee-se-itse-kylmiön virkaa toimittaa jääpalakoneen antimet muovipussiin ja pesualtaaseen viritettynä. Viileillä ilmoilla on eväitä pidetty anteliaiden ikkunoiden välissä vuoristohotelleissa. Tietenkin otamme huomioon eri maiden käytännöt siitä, saako huoneisiin ylipäätään viedä ruokaa.

Aamiaispöydän ei tarvitse olla herkkuja notkuva,  esimerkiksi turkkilainen lähestymistapa on mitä mainoin. Lautasella on viipale vuohenjuustoa, muutama oliivi, kypsää ja mehevää tomaattia viipaleina, ja nokare voita, tarjolla on keko tuoretta leipää ja kannusta ei makea lämmin tee lopu. Tällä setillä on merkillinen rauhoittava ja voimistava vaikutus, sen voimin on monet rauniopaikat koluttu.

reissunpuutteessa kotiaamiainen

torstai 16. kesäkuuta 2011

16 (mielellään sateista) päivää vielä


Tour de Francen alkuun on reilut kaksi viikkoa. Eilen saapui aikuisten puuhapaketti, jolla odottamisen tuska mukavasti lievittyy. Saavathan lapsetkin pitkille lentomatkoille värityskirjan, etteivät kiukuttelisi, sama taktiikka toimii minuunkin.  Nyt vain toivon jatkuvaa sadetta, sillä pirteä keltainen sateenvarjoni ehdottomasti kaipaa vesipisaroita päälleen, toisaalta se käy kyllä päivänvarjostakin, jollei sade kaikkia miellytä. Keittiöiloksi saapui reilunkokoinen esiliina, johon on hyvä verhoutua kokkaillessa. Tilauksenteko ranskalaisesta verkkokaupasta on aina yhtä hauskaa, johtuen tietysti eniten puutteellisesta kielitaidosta.

Ranska-viikkoja varten olen varannut kirjoja, lehtiä ja netistä löytämiäni ohjeita, ainakaan ruokaohjeiden puutteeseen ruokahaasteen toisen osan ei pitäisi kaatua. Ranskalaisella ruoalla on usein sitä pelottavampi maine, mitä vähemmän ruoanlaitosta on kokemusta. Epävarmoilla kotikokeilla voi olla tunne, että ruokalajit ovat liian vaikeita, liian hienoja, liian monimutkaisia ja mahtavatko ne edes olla hyviä? Näin minäkin olen kotikokkaustaipaleeni alkuvaiheilla tuuminut ja sivuuttanut useat ranskalaiset ohjeet heittämällä pyyhkeen kehään kokeilematta. Kun kokemusta on kertynyt vähän lisää ja joitakin perustekniikoita alkaa olla hallussa, on tullut halu kokeilla ranskalaisen keittiön saloja laajemmin. Usein kyllä sanotaan, että ranskalaisen keittiön sijaan pitäisi puhua maan eri alueiden keittiöistä, mutta niin hifistiksi en aio ryhtyä. Samaan tapaan kuin Italia-viikkojen aikana tein ruokia, jotka ovat ainakin jollain tapaa yhdistettävissä Italiaan, aion nytkin porskuttaa. Kokeilen niin minulle tuttuja kuin uusiakin ruokia, joita yleisesti pidetään ranskalaisina, olivatpa ne mistä päin hyvänsä tuota herkuttelijan unelmamaata. Tarkkoja suunnitelmia siitä, mitä 2.7. alkavan Tour de Francen aikana aion kokeilla, ei ole eikä tule. Sitä saadaan mitä sattuu tulemaan, Eläkeläisiä siteeratakseni. Otan mielelläni ehdotuksia vastaan!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Aamiaislämpimäisiä

Perunarieskaset ovat nopeita ja helppoja valmistaa aamiaispöytään, jos leipäkori ammottaa tyhjyyttään tai jos on sattunut home iskemään leipäpussiin. Sillä aikaa, kun uuni lämpenee 225 asteeseen, ehtii hyvin sekoittaa taikinan. Edellispäivän perunamuusin määrä ratkaisee muiden ainesosien määrän. Tällä kertaa muusia oli noin puoli litraa.
  • 0,5 l tähdemuusia (kukapa kieltäisi tekemästä muusia ihan tätä vartenkin?)
  • noin 1 dl maitoa/vettä
  • ripaus suolaa (riippuu muusinkin mausteista)
  • loraus rypsiöljyä
  • 1 kananmuna
  • 1 tl leivinjauhetta
  • noin 1-1,5 dl sämpyläjauhoja/puurohiutaleita
  • vähän jauhoja pellille taputteluun
Lämmitin maitoa vähän ja notkistin sillä jääkaappikylmän muusin, lisäsin hieman suolaa ja tarkoitus oli lisätä ruohosipuliakin, mutta sepä unohtui, kun ajattelin sekunnin jotain muuta. Sekoitin kananmunan ja silmämääräisesti hiutaleita ja sämpyläjauhoja (sekä leivinjauheen ja öljyn) sekaan, jotta taikinasta tuli sopivan tahmeaa, muttei kuivaa. Taputtelin uunipellille leivinpaperin päälle 8 rieskaa jauhoisin käsin. Pistelin leipäparat haarukalla reikäisiksi. Pellille mahtui 4 leipää, joten käytin paistamiseen kiertoilmaa ja kahta peltiä yhtäaikaa, laskin hieman lämpöä, noin 220 asteeseen. Paistumiseen meni noin 10 minuuttia. Paras päällinen on nokare voita, joka seikkailee kuumalla leivällä sinne tänne ennen kuin antautuu.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Kahden hengen pikainen päivällinen

Meillä on menossa viikko,  jolloin kotona on tavallista vähemmän syöjiä, mutta paikallaolijat ovat sitäkin nälkäisempiä. Liekö osuutta asiaan sillä, että lämpötila laski 20 astetta vuorokaudessa ja helteen tuoma vetelyys ja ruokahalun väliaikainen väheneminen ovat muistoja vain? En ole koskaan ollut järjestelmällinen perheenemäntä, sellainen joka laatisi ruokalistoja ja vieläpä noudattaisi niitä. Se voisi olla helpottavaakin, sen kun vain katsoisi listasta, mitä tänään syödään. Mutta jonkun pitäisi se listakin rustata! Useimmiten kokkaan laajemmalla skaalalla: jotain kalaa, jotain lihaa, ei lihaa, jotain nopeaa, jotain helppoa jne. Päätös syntyy usein kotimatkalla töistä saatavilla oleviin raaka-aineisiin perustuen ja tarvittaessa vielä muutan mieleni, jos koululaisilla on juuri sattunutkin olemaan sitä samaa ruokaa koulussa. Niin käy hämmästyttävän usein, vaikka maailma on ruokalajeja pullollaan. Järjestelmällinen emäntä tietysti tarkistaa tämänkin asian etukäteen, mutta kuten sanottu, minä en kuulu siihen joukkoon.

Tänään tein nopeaa ja helppoa ruokaa, ainoa miten asiaa eilen pohjustin, oli jauhelihan ja sopivien sämpylöiden ostaminen. Ohjelmassa olivat siis hampurilaiset. En muista enää kuinka monta vuotta siitä on, kun paahtosämpylät (Fazer) tulivat markkinoille, mutta aika pian sen jälkeen toinen teineistämme kokeili koulunjälkeisenä välipalana paahtosämpylää hampurilaisessa ja siihen tehtävään ne ovat meillä jääneetkin. En ole viitsiytynyt leipomaan vielä itse sämpylöitä tässä yhteydessä, sillä hampurilaiset ovat meillä juuri sitä nopeaa ruokaa eikä juuri silloin tunnu olevan aikaa kohotella taikinoita.

Valmistan hampurilaispihvit hyvin yksinkertaisesti, puoleen kiloon paistijauhelihaa tulee yksi kananmuna, suolaa ja pippuria sekä sipulia, tähän aikaan vuodesta ruohosipulia. Paistan ensin pienen koekakkusen mausteita maistellakseni ja kun makua on tarpeeksi, muotoilen taikinan isohkoiksi pihveiksi. Pihvi saa olla reilusti sämpylän halkaisijaa suurempi, pihvit kutistuvat kuitenkin grillissä. Jos sää vain sallii, grillaan pihvit ulkona. Tänään tuntui kuitenkin niin kolealta ja kostealta, että nostin parilan kaasupolttimoiden päälle ja leikkigrillasin pihvit keittiössä. Parilan reunalle nostin muutaman pekoniviipaleet käristymään. Sitten vain sämpylät paahtimeet, kunkin toivomat lisukkeet käsille ja kun pihvit ovat kypsät ja sämpylät paahtuneet, voi kerätä itselleen mieluisan kokonaisuuden. Annoksesta tuli 8 reilun kokoista pihviä. Kuvan suolakurkkuviipale näyttää hassusti kieleltä, mutta kyllä tämä hampurilainen oli kielen viedäkin mennessään.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Nigellan pannukakut


Toisinaan on mukava hemmotella perhettä lämpimällä aamiaisella, munakokkelilla ja pekonilla, mutta jotkut aamut ovat selkeästi pannukakkuaamuja. Amerikassa matkaillessamme olemme ahtaneet ainakin oman osamme dinereitten aamiaispannukakuista vaahterasiirapin kera ja niihin tuleekin helposti kyllästyminen. Myöskään terveellisyydellä ei voine tässä kohtaa hehkutella. Mutta oli niin tai näin, noin kerran kuussa sikeäunisinkin teini havahtuu, kun pannukakkujen viekoitteleva tuoksu alkaa levitä keittiöstä.  Käytän aina Nigella Lawsonin pannariohjetta, se on löydettävissä kirjasta Syötävän hyvää.
  • 30 g sulatettua suolatonta voita
  • 3,75 dl vehnäjauhoja
  • 2 kukkuraista tl leivinjauhetta
  • 1 tl sokeria (laitan 0,5 dl)
  • ripaus suolaa
  • 3 dl täysmaitoa
  • 2 kananmunaa
  • (1 tl vaniljasokeria)
Ainekset sekoitetaan mixerissä tai kulhossa (säästää tiskiä) tasaiseksi taikinaksi ja paistetaan voin kanssa pannulla, tästä tulee noin 12 kämmenen kokoista pannukakkua. Jos sattuu olemaan saatavilla tuoreita mustikoita, niitä on mukava ripotella pannukakulle ennen sen kääntämistä. Aito vaahterasiirappi on paikallaan. Kannattaa olla tarkkana, kaupoissa on usein myynnissä feikkitavaraa, siirappia, jossa on "maple flavour". Olemme harhautuneet ostamaan sellaistakin ja huomanneet, että pian tuote harmaantuu pohjalta ja vetelöityy pinnasta, mitä aito vaahterasiirappi ei tee koskaan. Pannukakuille sopii myös mansikkasose, nyt on hyvä aika syödä viimeiset pakastemarjat ennen uuden sadon valmistumista.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Jääpaisti

Satoa omalta pihalta
Olen useista blogeista lukenut mystiseltä kuulostavasta jääpaistista, jota myös routapaistiksi kutsutaan. Olen toistuvasti tuuminut, että kokeilenpa sellaista, mutta aina ohjeisiin palatessani huomannut, että hommahan olisi pitänyt aloittaa eilen. Tällä kertaa muistin ajoissa. Puolilta päivin lauantaina, samaan aikaan kuin sushiriisi alkoi muhia keittimessä, pukkasin uuniin 1,7 kg painavan hirvipaistipalan, jonka saimme äidiltäni tuliaisina jokunen viikko sitten. Ruoan valmistelu oli simppeli juttu, muovipussi pois jäisen murikan ympäriltä, komeus ritilällä varustetulle pellille ja uuniin 100 asteeseen ja siinä se sitten olikin. Tunnin kuluttua pienensin lämpöä vielä vähän, 80 asteeseen ja sitten unohdin koko jutun koko päiväksi. Oikeasti kurkin uuniin vähän väliä.

Muutaman tunnin kuluttua paisti oli sen verran pehmennyt, että sain tökättyä siihen paistomittarin anturin ja asetin tavoitteeksi 72 astetta, siinä vaiheessa mittari näytti 41 astetta. Hitaasti kiiruhtaen lämpötila nousi ja illalla kymmenen aikaan en jaksanut enää odottaa, vaan nostin paistin uunista, kun mittari näytti 70 astetta, paisti oli ollut uunissa kaikkiaan 10 tuntia. Aiemmin olin keittänyt valmiiksi mausteliemen, joka muodostui neljästä litrasta vettä, desistä väkiviinaetikkaa, kourallisesta erilaisia pippureita, suolasta (noin 3 rkl), valkosipulista (puoli sipulia sellaisenaan kuorimatta) ja muutamasta laakerinlehdestä. Nostin paistin liemeen ja siirsin kylmään tekeytymään, paistin muodosta ja kattilasta riippuen nestettä voi tarvita vähän lisää, jotta paistin varmasti peittyy kokonaan liemeen.


Täytyy kyllä sanoa, että paisti onnistui mainiosti. Pinta oli maukkaan kirpeä, johtuen etikasta ja suolakin oli juuri kohdallaan. Tasainen punertava väri oli houkuttelevan näköinen ja ripaus pippuria ja suolakide tai kaksi lautaselle lisäsi vielä sopivasti makua. Sunnuntaipäivällisellä, jota säesti jatkuva ukkosen jyrinä ilman sadetta ja sähkökatkoja, söimme noin puolet paistista ja lopuista suunnittelimme tehdä huomenna täytettyjä patonkeja.

Criteriumissa oli viimeisen etapin aika, tänään meillä oli aikaa asettua telkkarin ääreen sitä katsomaan. Ylämäkeen päättyvän etapin voittoon  ylsi Katusha-tallin Joaquim Rodriguez Oliver  ja kokonaiskilpailun vei nimiinsä Sky-tallin Bradley Wiggins. Suosikkini Alexandre Vinokourov säilytti kokonaiskilpailun kolmannen sijansa. Eurosportin lähetyksestä kuulin myös, että toinen ja vielä suurempi suosikkini Alberto Contador on vahvistanut ostallistumisensa Tour de Franceen.

tossut kohti Touria

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Japanista päivää!

Kun sää on edelleen näin hellekeleistä pitäviä suosiva, ruoankin on syytä olla joko viileää tai jopa kylmää. Tänään oli ohjelmassa sushin askartelu. Siihen on hyvä varata tarpeeksi aikaa. Se ei ole ruokaa, joka keksitään siinä vaiheessa, kun nälkä on jo ihan hirveä. Riisinkeittokin ottaa jo aikansa. Meillä on nyt useatta vuotta hyvä riisinkeitin käytössä, sellainen jonka oikeasti voi jättää hoitamaan omat hommansa, ei pala pohjaan, ei muodosta "nahkaa" eikä ole väärään aikaan valmista. Sushiriisi on viisasta pestä kunnolla ennen keittämistä, huuhtoa sitä niin pitkään, että pesuvesi kirkastuu. Näin vähennetään riisin kuohumista keitettäessä. Tokyokan Helsingissä on hyvä paikka ostaa riisiä sushia varten. Olen nuukuuksissani kokeillut myös suomalaisen kauppaketjun halpamerkin puuroriisiä, kun minulle pyhästi vakuutettiin sen olevan ihan yhtä hyvää. Ei ollut.

Perheessämme on kahta laatua sushinsyöjiä, raa´an kalan ystäviä ja sitten niitä, jotka mieluiten eivät sitä syö. Niinpä makupaloja sommitellaan niin, että jokainen saa mieluista syötävää. Minun on turha väittää, että osaisin nimetä oikein nigirit ja makit, ei toivoakaan. Teen yleensä puolet riisipalleroina, joiden päälle tulee viipale kalaa. Se on aina yhtä jännittävää, onnistunko leikkaamaan kalan oikein- vain väärinpäin. Olisi ihana päästä sushikurssille, jossa neuvottaisiin kalankäsittely tässä kontekstissa. Toisen puolen riisistä käärin leväarkkeihin, täytteeksi tulee useimmiten kurkkua ja ruohosipulia raakaa kalaa vierastavalle ja meille muille lisäksi lohta tai tonnikalaa, jos omatunto on antanut myöten ostaa sitä.  Olen hankkinut muotteja, joihin ensin topataan riisi ja täytteet ja sitten kääritään leväarkkiin, mutta tulos on liian teollisen näköinen, huijaamiseen vivahtava, joten perinteinen bambumatto on taas käytössä. Hankin myös puisen sushiprässin, mutta siihen en ole ehtinyt perehtyä yhtä käyttökertaa enempää, tulos muistutti lasten ekaluokan askarteluita, vähän riipallaan sinne ja kallellaan tänne. Sushin seuralaisena on tilkka lämmintä sakea, vihreän teen makumaailma on myös kohdallaan.


Kaunis sää on pitänyt meidät pihalla koko päivän, perheemme ahkeran henkilön rakennus- ja pihankohennuspuuhissa, vähän laiskemman varjossa terassilla, joten pyöräily odottaa tallennettuna katsojiaan. Päivän drinkkinä on ollut keväällä kerätty ja pakastettu koivunmahla lantrattuna valkoviinillä, vai kuinka päin se nyt olikaan? Hyvää yhtä kaikki!



perjantai 10. kesäkuuta 2011

Cidre de Normandie kuumaan iltaan


Kun on riittävän lämmintä, ei ruoka oikein maistu. Ei myöskään tee mieli kuumentaa keittiötä yhtään kuumemmaksi kuin se jo on. Kun aurinko laskee vähän alemmas ja päivän kiireet ovat ohitse, on mukava istahtaa ulos varjoon ja avata pullo ranskalaista siideriä. Eräällä matkallamme Normandiassa ostimme marketista siideriä kylkiäisten kera, mukana oli kaksi perinteistä siiderikuppia. Niistä juoma silloinkin maistui ihanalta kuumana päivänä suuren puun varjossa loikoillessa. Saimme pitkän matkan ajan varjeltua kuppeja ja tuotua ne ehjinä kotiin asti. Siitä asti ne ovat olleet maitokahvikuppimme ja kun hyvää siideriä on saatavilla, nautimme sen tietysti oikeanlaisista astioista.

Jos nyt sittenkin olisi pieni nälkä, iltaan sopisivat hyvin syötäväksi sinisimpukat, siideri (jos sitä on keitinliemeksi asti holvattavaksi) sopii mainiosti simpukoiden keittoon. Leiriolosuhteissakin sinisimpukoiden valmistaminen Trangialla on onnistunut hyvin, simpukat suoraan rannalta ostettuina tai läheisestä kaupasta (jos ujostelee mennä ostamaan suoraan rannalta), muuta ei paljon tarvitakaan kuin vähän voita, sipulia, valkosipulia ja viiniä, sekä lopuksi loraus kermaa. En nyt ole nähnyt sinisimpukoita juurikaan paikallisissa kaupoissa, joten ei varmaan ole niille otollinen aika? Suomesta sinisimpukoita ostaessamme olemme huomanneet, että varmempi tapaus on ostaa Norjasta peräisin olevia simpukoita, tanskalaisperäisisssä olemme olleet huomaavinamme enemmän mudan makua, vai liekö sattumaa tai luuloa? Mutta toden sanoakseni, kuinka varmoja voimme olla siitä, mistä meille rahdatut simpukat ovat peräisin. Joskus niissä on tympeä maku, toisella kertaa onnistuu aivan mainiosti.

Criteriumissa kilpailu on jo loppusuoralla, enää kaksi etappia jäljellä. Kilpailua johtaa Sky-tallin Bradley Wiggins. Suosikkini Alexandre Vinokourov on pudonnut neljänneksi. Tänään etapin voitti ranskalainen Christophe Kern, joka ymmärtääkseni on ajanut ammattilaisena aina vuodesta 2003 asti, mutta saavutti tänään ensimmäisen tärkeän etappivoittonsa suuressa kilpailussa. On kyllä kiinnostavaa nähdä, miten aivan itsensä loppuun ajanutkin voittaja virkistyy,  kun maaliviiva on ylitetty ja ymmärtää, että voitto on totta. Näissä kiperissä loppuratkaisuissa ei aina tiedä kenen puolta olisi, pitkään irtiotossa sinnitelleen, vai suosikkinsa vai jonkun ihan muun.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Madeleinet, nuo teen somat seuralaiset

Ihan must, on on!!
Ruoka- ja leivonnaisajatukseni ovat jo sangen kallellaan Ranskaan päin, vaikka Tourin alkuun on vielä 24 päivää. Toisaalta työkiireet estävät kovin mutkikkaita kokkauksia ja suunnitelmien tekoa, niin että bloggauskärpäsen edelleen purressa on käytettävä kevyempiä keinoja ja tehtävä jotain pientä ja sievää. Hankin keväällä kauniin ja ah niin välttämättömän madeleine-vuoan, jota kokeilin silloin kerran. Taikina oli todella paksua ja annostelin sitä liikaa pieniin simpukankuoren muotoisiin kolosiin, leivonnaiset pursuivat ylitse eikä haluttua muotoa oikein tullut esille. Makukin oli vähän ätläkän puoleinen. Nyt sitten etsin uutta ohjetta ja löysin mukavaan Ruokablogi Ankerias Vipuseen, jossa madeleineja oli tehty toukokuussa. Sähkövatkaimemme simahti joitakin aikoja sitten, eikä uutta ole vielä hankittu, niin ollen ohjeen mutkattomuus ja vähäinen vatkaaminen olivat heti plussaa, yhdestä kananmunasta ja 75 grammasta sokeria nyt selviytyy vispilälläkin.

  • 1 kananmuna
  • 75 g sokeria
  • 75 g vehnäjauhoja
  • 60 g voita sulatettuna
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • puolen sitruunan mehu ja kuori raastettuna
  • 1 tl vaniljasokeria
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vatkaa kananmuna ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi.  Sekoita muut kuivat aineet keskenään ja siivilöi kananmuna-sokerivaahtoon, lisää voi ja sitruunankuori- ja mehu. Kääntele nuolijalla tasaiseksi taikinaksi. Määrästä tulee juuri sopivasti 12 pientä madeleinea, ruokalusikallinen taikinaa/kolonen. Paista noin 10 minuuttia ja kopistele hieman jäähtyneet leivonnaiset vuoasta.

Tällä kertaa en voidellut vuokaa, mutta se olisi ehkä kannattanut tehdä, ei niinkään tarttumisen vuoksi, vaan leivonnaisen pohjavärin vuoksi. Nyt se meni asteen pari liian tummaksi. Maku oli valloittavan sitruunainen ja madeleine onkin oiva kumppani kuuman teekupillisen kanssa, näin hellepäiväkin.

Joku jo haukkasi!!

Criteriumin eiliset tapahtumat menivät minulta ohitse, mutta pikaisella vilkaisulla huomaan, että Vinokourov edelleen johtaa. Nyt myös on saatu eroja sen verran kilpailijoiden välille, ettei paitojenkaan kanssa ole enää kerrospukeutumisongelmaa, vaan jokaiseen osioon on saatu oma johtajansa. Tänään ajetaan henkilökohtainen aika-ajo, jolla on mittaa 42,5 km. Toivoakseni illalla on aikaa katsoa sitä tallenteelta, kun päivät tohinat on saatu valmiiksi. Tämänhetkinenkin kilpailun ykkönen kuuluu suosikkeihini, joten senkin puolesta kilpailua on mukava seurata.


tiistai 7. kesäkuuta 2011

Criterium vauhdissa

paitakaruselli
Ranskassa ajettiin eilen 144 km mittainen ensimmäinen varsinainen etappi Albertvillestä Saint-Pierre-de-Chartreuseen. Lähetystäkin oli mukavanlaisesti, tennis nipisti puolisen tuntia alkuperäisestä lähetysajasta. Näimme komeita olympialaisten talvikisojenkin maisemia. Peter Selin kertoi alueen olevan laajalti luonnonsuojelualuetta ja välillä tiet menivät niin puiden suojissa syvissä solissa, etteivät kuvauskopterit saaneet kisaletkaa näkyviinsä kuin hetkittäin.

Tämän kilpailun ollessa saman organisaation järjestämä, kuin Tour de France, ovat saman väriset paidatkin käytössä. Eilen kilpailun johtoon nousi Astana-tallin Alexandre Vinokourov, joten hänen värinsä on tänään keltainen. Hän johtaa myös kirikilpailua, mutta koska kilpailuun ei sentään pueta kahta johtajanpaitaa päällekkäin, vihreän paidan pukee yleensä kirikilpailun toisena oleva. Tosin juuri nyt  toisena sekä kokonaiskilpailussa, että kirikilpailussa oleva Jurgen Van den Broeck johtaa myös mäkikilpailua, joten hän ymmärtääkseni pukee päälleen pilkkupaidan. En ole varma miten nämä paitasulkeiset nyt menevät ja kuka saa ylleen vihreän paidan, luulen että kirikilpailun kolmas! Kuka sanoo, ettei värillä ole väliä? Nuorten kilpailua johtaa Envald Boasson Hagen, hänen paitansa väri yksiselitteisesti on tänään valkoinen.

Tämän vuotisessa Criterium du Dauphinessa (pahoittelen, etten osaa laittaa ranskan kielessä oleellisia "väkäsiä" kirjainten ylle, mutta toisaalta en osaa myöskään lausua nimiä, ehkä se kompensoi tilannetta!) on mukana monta Girossakin ollutta kilpailijaa, mutta yhtään suomalaista emme ikävä kyllä näe tässä kisassa. Moni huippuajaja käyttää tätä reilun viikon mittaista kilpailua "verryttelynä" Tour de Francea ajatellen, 1065 km luulisi riittävän, tuumii maallikko.

Koululaisten loman alettua tuntuu uni maistuvan aamuisin melko hyvin. Koska aamiainenkin maistuu, sitten kun toenneet tolkkuihinsa, ovat lämpimät sämpylät sekä hyviä että antavat teinien äidille mahdollisuuden helposti hieman hemmotella "pikkuisiaan". Paistoin tänä aamuna pari pellillistä aivan tavallisia sämpylöitä, mutta alan vähitellen todella uskoa, että keväällä hankittu leivinlautani on joko parantanut taitojani leipurina tai sitten kyse on jostain taiasta. En ole mokannut yhtään leipomustani sen koommin kuin tilasin pienestä puusepänliikkeestä perinteisen ison leivinlaudan. Siihen loppui sotkeminen jauhojen kanssa, laudan laidat pitävät jauhot kurissa ja etureunan alapuolinen reunus pitää laitoksen paikallaan, jos satun enemmänkin vaivaamaan. Niin gnocchit, ruisleivät, sämpylät, pikkuleivät kuin pullatkin ovat leipoutuneet helposti ja siististi. Niinkin yksinkertainen juttu voi lisätä kotona tehtävien leipomusten määrää ja parantaa laatua. Sämpyläohjeeni on proosallisesti pussin kyljestä
  • 5 dl kädenlämpöistä maitoa
  • 1 pala hiivaa
  • 2 rkl sokeria, siirappia tai hunajaa
  • 1 tl suolaa
  • 0,5 dl öljyä (käytin rypsiöljyä)
  • noin 12 dl sämpyläjauhoja

Sämpylätaikinan sekoittaminen on mukavaa puuhaa, kuten leipominen yleensä.  On jotain leppoisaa siinä, kun murustelee hiivan pieneksi ja lutustelee sen lämpimään maitoon ja maidon väri muuttuu samean vaaleaksi, hunaja liukenee mukaan nopeasti ja suolakin sinne ripsahtaa sekaan. Sitten jauhoja vähitellen sekaan, sekoitan aluksi kauhalla tai vispilällä, mutta jossain vaiheessa on hyvä siirtyä sekoittamaan taikinaa käsin. Öljyn lisään, kun jauhoja on noin puolet mukana. Jauhojen tarkkaa määrää on vaikea sanoa, riippuu aivan jauholaadusta ja melkeinpä kaikesta muustakin, siitäkin millä tuulella leipoja on, mutta tuulihan on tietysti hyvä! Jätän sämpylätaikinan verraten löysäksi ja kohotan sitä lämpimässä paikassa 30-40 minuuttia, jos vain aika riittää. Sitten leivon sämpylät taianomaisella leivinlaudallani, painelen ilmakuplat kohonneesta taikinasta ja pyöritän kaksi samankokoista pötköä, joista tulee noin 12 sämpylää kummastakin. Kohotan sämpylöitä vielä pellillä noin 15 minuuttia ja paistan sitten kiertoilmalla 190 asteessa noin 15 minuuttia. Jos kiertoilmaa ei ole käytettävissä, paistan pellillisen kerrallaan 200 asteessa ja muutaman minuutin pitempään, mutta vahdin tilannetta etenkin jos uuni on minulle vieras.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

26 päivää Tourin alkuun

Viikonloppu oli  yhtä koulunsa päättäneiden juhlaa. Meidätkin oli kutsuttu kaksiin lakkiaisiin, kakkukiintiö on hetkeksi täynnä, ihania luomuksia oli tarjolla leppeän kesäisen tunnelman lisäksi. Tuntuu kyllä uskomattomalta, että nämä nuoret miehet olivat valkolakki päässään, vaikka ihan just vasta tykkäsivät "plätkähiilistä" ja pelasivat tuossa pihapiirissä palloa!

Koska tarjoilut olivat vähintäänkin ylenpalttisia, ei kotikeittiössä paljon ole tarvinut hääriä. Ohiajaessamme poikkesimme Heinolan Heilaan, lähiruokapuotiin, jolla on kesäisin mukavan pitkät aukioloajat. Lihatiskistä mukaan lähti possun kylkiluurivejä ja leipähyllystä ihanaa ruisleipää, muutama juustopalakin tuli ostettua. Heilassa on kyllä mukava piipahtaa.

Edellisellä kerralla rimpsuluiden kanssa kokeilin epäsuoraa lämpöä grillissä ja sain aikaan hieman kuivan lopputuloksen, joten tällä kertaa otin erilaisen lähestymistavan. Keitin aluksi luurivejä puolisen tuntia suolatussa vedessä ja annoin niiden sitten jäähtyä. Sekoitin grillauskastikkeen ketsupista, punaviinietikasta, fariinisokerista ja öljystä, soijakastiketta ja vaahterasiirappiakin tuli mukaan. Pyörittelin luut tahmeassa kastikkeessa ja grillasin niitä parikymmentä minuuttia. Tulos oli mehevämpi kuin viimeksi, mutta arvelimme edelliskertaisissa olleen enemmän lihaa. Salaatti lisukkeena riitti mainiosti, kakunpalat vatsassa hakivat vielä paikkaansa, eikä isommalle aterialle ollut kysyntää. Kuva ei täyttänyt vaatimuksiani, joten se jää julkaisematta, onnistuin ottamaan kolme epäterävää kuvaa...

Criterium on alkoi eilen Ranskassa, Eurosportin lähetys sieltä jäi tyngäksi edellisen ohjelman mentyä yliajalle. Kyseessä oli lyhyt prologi, alle kuuden kilometrin mittainen, tänään päästään tositoimiin.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Lämpimän päivän ateria


Kun lämpötila ylittää 20 astetta täällä Suomessa, voidaan puhua lämpimästä säästä ja silloin mieli kääntyy raikkaampiin syötäviin, usein aterian muodostaa salaatti, kuten tänään. Koko perhe tykästyi viime viikonloppuna Sillä sipuli-blogista apinoituun peruna-parsasalaattiin. Sen otin tämänpäiväisenkin salaatin pohjaksi ja ruokaistin sitä vielä lihalla. Kasvihuoneessa ja ulkona salaatit alkavat terhakoitua ja yrteissä riittää otettavaa. Tällä kertaa paahdoin perunat ankanrasvassa, koska purkinpohja pyysi päästä käyttöön. Marinoin broilerfileitä öljyssä, limen mehussa ja sahramissa. Fileviipaleet kypsyivät grillissä muutamassa minuutissa ja ihan lopuksi yhdistin salaattiin lämpimät osat. Vuorotellen raikkaanviileät kasvispalat ja kuumat perunat ja liha tuntuivat mukavalta suussa. Pehmeä leipä komppasi ateriaa kivasti ja kuiva valkoviini täysi-ikäisten laseista maistui hyvältä.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Kesäkuiset köftet

grilliin menossa
Turkissa matkustaessamme olemme usein syöneet köftejä. Lähimaissa niillä on samantapaisia nimiä, puhutaan koftasta tai kuftasta. Mutta idea on jokatapauksessa sama, lampaanliha jauhetaan karkeasti ja siitä tehdään yrtein maustettuja pallosia, jotka litistetään minipihveiksi ja paistetaan. Lisäkkeenä käy hyvin pilahviriisi, mutta meillä oli tänään uusia perunoita, niihin ei ole kukaan vielä kyllästynyt. Lihapullataikinan sekaan lisäsin myös turkkilaista lohkeavaa vuohenjuustoa, jota ei tietenkään kannata sanoa fetaksi, ellei halua sytyttää sotaa. Yrteiksi valikoituivat timjami, ruohosipuli, rosmariini ja korianteri. Grillissä minipihvit kypsyvät noin kymmenessä minuutissa, ehkä nopeamminkin. Kastikkeeksi sekoitin turkkilaisesta jogurtista, sitruunamehusta, valkosipulista ja yrteistä seoksen, jossa köftejä oli mukava dipata, eivätkä perunatkaan tykänneet siitä huonoa. Turkkilaiselle aterialle leimallista on se, että lihaa on  vähän, pääosassa ovat kasvikset, paljon raikasta salaattia ja kypsennettynä esimerkiksi munakoisoa. Tuore leipä on myös aterialla aina mukana, etenkin lautasta pyyhkiessä pala leipää on paikallaan!



Pyöräilyn ystävät odottavat Criterium du Dauphinen alkua, kahdeksanpäiväinen kilpailu starttaa 5.6. Ranskassa. Sitäkin voi seurata Eurosportin lähetyksistä, auttaa Giron jälkeisiin vieroitusoireisiin ennen Touria.